LP Viesti saa keskiviikkona 10.1. vieraita Pihtiputaalta, kun sarjaseiska (pistekeskiarvolla laskettuna sarjakutonen) LiigaPloki saapuu Salohalliin.
LP Viestin on saanut viidestä viime pelistään kaksi voittoa, ottanut kaksi kitkerää 3-2 tappiota ja yhden 3-0 tappion toistaiseksi voittamattomalle Pölkky Kuusamolle. Sunnuntai-iltana joukkue otti rutiinisuorituksella 3-0 voiton JymyVolleystä ja palasi näin voittojen tielle. LiigaPlokilla on viidestä edellisestä pelistä kolme voittoa ja kaksi 3-1 tappiota
- Vastustaja on selkeästi parantanut otteitaan valmentajavaihdoksen jälkeen ja on nyt kahden ottelun voittoputkessa ja viimeiset 5 peliä 3/5. Joukkue myös vahvistui joulutauolle mentäessä uudella keskipelaajalla Kaley Rammensbergilla , joka teki heti ensimmäiseen peliin tehot 16/+13. LiigaPlokin materiaali riittää kyllä taistelemaan mitaleista, josta osoituksena esimerkiksi se, että he ovat pelanneet tiukkoja pelejä myös Kuusamoa ja Kangasalaa vastaan. LiigaPloki on erittäin hyökkäysvoimainen joukkue jota meidän pitää pystyä horjuttamaan omalla syötöllä, LP Viestin päävalmentaja Tomi Lemminkäinen pohtii.
Mestaruusliigassa joukkueiden pelimäärissä on suuria eroja. Keskiviikkona Salohallissa pelaakin eniten pelejä pelannut (LP Viesti, 18 peliä) ja vähiten pelejä pelannut (LiigaPloki, 13). Tästä syystä sarjataulukkoa on paikoin haastava seurata ennen kuin pelimäärät tasaantuvat.
- Joukkueena ei ehditä harjoittelemaan juurikaan, koska sunnuntaina pelattiin ja tiistaina (9.1. LP Viesti Akatemia – Hämeenlinnan Lentopallokerho Salohallissa) Suomen Cupin peli jossa osa liigajoukkueesta on pelaamassa. Varmaa on silti, että valmiina ollaan keskiviikkona. Koska jaossa on todella tärkeitä pisteitä. Me olemme vielä myös runkosarjan kakkostilan taistelussa mukana ja sitä varten tarvitaan puhtaita voittoja. Toki voittoja tarvitaan myös siihen että saadaan kotietu puolivälieriin, Lemminkäinen pohtii.
LP Viesti – LiigaPloki
Ke 10.1. klo 18:30
Salohalli