LP Viesti ja Puijo Wolley pelaavat lauantaina 26.2. Salohallissa runkosarjan viimeisen keskinäisen ottelunsa. Otteluun lähdetään jännittävistä lähtökohdista, sillä molemmilla joukkueilla on jäljellä runkosarjassa enää viisi ottelua ja jokainen piste on kummallekin joukkueelle tärkeääkin tärkeämpi.
LP Viesti on tällä hetkellä runkosarjassa toisena ja tuon paikan säilyttäminen on omissa käsissä. LP Kangasala on yhden ottelun enemmän pelanneena pisteen salolaisia edellä, Pölkky Kuusamo taas kolme pinnaa perässä, mutta sillä on kaksi ottelua enemmän runkosarjaa jäljellä.
Puijo Wolley on sijalla viisi ja sen tilanne on vielä LP Viestiäkin jännittävämpi:
-Puijolla on kovat panokset joka pelissä, koska heillä on vielä mahdollisuudet nousta neljänneksi runkosarjassa, joka toisi kotiedun puolivälieriin. Jos oikein ristiin menee, joukkue voi myös jäädä jopa kahdeksanneksi. Siinä on aika iso ero, toteaa LP Viestin päävalmentaja Tomi Lemminkäinen.
Kauden ensimmäisen kohtaamisen LP Viesti voitti 3-0, mutta toisessa ottelussa joulukuun lopussa Puijo Wolley venytti pelin ensin viidenteen erään ja kaupan päälle voitti koko ottelun.
-On tietenkin selvä revanssin paikka, kun joulukuun lopussa hävittiin Kuopiossa. Silloin johdettiin 2-0 ja johdettiin myös kolmatta ja neljättä erää selvästi, sanoo Lemminkäinen.
Puijo on helmikuussa pelannut Orpoa (3-2 -tappio), WoVoa (3-1 -voitto) ja viimeisimpänä LP-Vampulaa (3-0 -tappio) vastaan.
-Viime vuoden lopussa ja tämän vuoden alussa he voittivat paljon pelejä, nyt viime aikoina on tullut vähän myös tappioita. Joka tapauksessa Puijo Wolley on vaarallinen porukka ja meidän pitää pystyä pelaamaan vähintään samalla tasolla kuin keskiviikkona LiigaPlokia vastaan jos meinataan voittaa peli.
LP Viestin kokoonpano lauantain otteluun on Lemminkäisen mukaan vielä vähän auki:
– Katsotaan perjantaina, miltä Anna Czakanin ja Linnea Kuuselan tilanne näyttää.
LP Viesti – Puijo Wolley Salohallissa lauantaina 26.2. klo 17:00. Tervetuloa kannustamaan! Ottelu katsottavissa myös Ruutu+ -palvelussa.