LP Viesti Akatemia avasi kautensa naisten 1-sarjassa kovalla taistelulla joutuen kuitenkin taipumaan kotijoukkue Lempo-Volleylle. Ottelun lopputulos sunnuntaina Lempäälässä 1-3 (27-29, 23-25, 25-22, 23-25). Salolaiset saivat vain kolme eräpistettä vastustajaa vähemmän (98-101)!
Päävalmentaja Janne Harjun mietteet avausottelusta:
-Tasainen peli jo eräpisteiden valossa. Oltiin varmaan 80% pelistä parempi joukkue, mutta erien loput olivat meidän surma tänään. Pikkuisen liikaa tehtiin virheitä niin hyökkäyksessä kuin syöttö-vastaanotossakin.
Harju pohdiskeli, että Lempon pari pelattua peliä näkyi ottelussa verrattuna LP Viesti Akatemiaan.
LP Viestistä parhaana palkittiin passari Iida Mikkonen. Harju nosti esiin myös Anna Johtelan, Emmi Mäki-Kojolan torjuntapelin sekä Iina-Reeta Kaikkosen aloitussyötöt kolmannessa erässä.
-Meillä oli tänään hankaluuksia toisen yleispelaajan paikan kanssa. Samoin Lempon Roosa Päykkösen syöttövuorot erityisesti kahdessa erässä olivat meille vaikeita, vaikkei suoria ässiä tullutkaan kuin kolme. Ihan hyvä peli kuitenkin ja positiivisin mielin jatketaan harjoittelua, päättää Harju.

Parhaat pelaajat palkitsi salolaisille hyvin tuttu Tuomas Alatalo. Vasemmalla Iida Mikkonen ja oikealla Saara Rajala.
LP Viesti Akatemian seuraava peli on Salohallissa sunnuntaina 23.10. Vaasan Kiistoa vastaan.
Kuvat: Petri Virtanen
Ottelutilasto