Otteluennakko: LP Viesti – LP-Vampula

Otteluennakko: LP Viesti – LP-Vampula

LP Viestin liigajoukkue ei pitkään ehdi levähtää ennen seuraavaa Mestaruusliigan kotiottelua, sehän on edessä jo perjantaina 18.11. klo 18.30. Toki kotiotteluna matka jää vähiin. Pitkän matkan takaa ei tule vastustajakaan, LP-Vampula Huittisista.

Huittislaisten tilanne sarjataulukossa on hankala, peränpitäjä, mutta ihan täyttä totuutta se ei joukkueen iskukyvystä toki anna. Kahdeksasta pelistä on kuitenkin tullut kolme voittoa – niistä maukkaimpia viime sunnuntain Hämeenlinna-voitto tiukan taistelun jälkeen 3-2. Muut voitot ovat tulleet JymyVolleystä ja Arctic Volleystä. Neljästä viimeisestä pelistä kolme voittoa – sillä ollaan kuntopuntarissa aika korkealla.

LP-Vampulan pelaajistossa on useitakin salolaisille ja viestiäisille tuttuja pelaajia. Vahvaa kautta pelaava VaLePa-kasvatti, yleispelaaja Teija Vuorenmaa (mm. jo 17 ässäsyöttöä) oli LP Viestissä pari vuotta sitten, keskipelaaja Ada Vikstedt on Salon Viestin kasvatti ja tuttu on myös Paimion Yrityksen lentopallokoulusta oppinsa alkujaan saanut passari Lotta Kukkonen.

LP-Vampulan kovin pisteentekijä on alkukaudella ollut bulgarialainen Kristiana Petrova (119 pistettä), joka on pistepörssin sijalla 11. LP Viestistä kymppisakissa ovat Saana Lindgren 2. (187 p.), Dagmar Boom 5. (139 p.) ja Arita Ternava 9. (126 p.).

LP Viestin päävalmentaja Tomi Lemminkäinen:

-Keskiviikon Kangasala-tappio pitää unohtaa nopeasti ja olla valmiina perjantain peliin. Tämä on hyvä testi joukkueelle, miten niukka tappio on unohdettu. Vampulalla on hieno voitto alla Hämeenlinnasta. Meidän oma syöttö-vastaanottopelin pitää parantua selkeästi, mikäli haluamme ottaa sarjapisteitä.

LP Viesti – LP-Vampula Salohallissa perjantaina 18.11. klo 18:30. Tervetuloa kannustamaan!
Ottelu katsottavissa Ruut+ -palvelussa.

Otteluisäntänä