LP Viestillä on mahdollisuus katkaista puolivälieräsarja tulevana tiistaina Salohallissa. Välieräpaikkaan tarvitaan kolme voittoa ja perjantain ottelun jälkeen salolaisilla on kaksi voittoa takataskussa.
Ensimmäinen ottelu torstaina Salossa oli LP Viestin näytöstä, mutta perjantaina Huittisissa pelatussa pelissä kotijoukkue pisti kaiken likoon ja venytti taistelun viidenteen erään. Siinä salolaisten peli lähti kulkemaan muutamien pelaajien vahvojen suoritusten avulla, kun taas LP-Vampulan usko voittoon romahti jo erän alkumetreillä.
LP Viesti on pelannut vahvan kauden erityisesti kotiotteluiden suhteen: kaudella ei ole tullut yhtään kotitappiota. Tällä kaudella LP Viesti ja LP-Vampula ovat pelanneet yhteensä viisi kertaa vastakkain, joista LP-Vampula on voittanut yhden (tammikuun lopussa 3-2). Näitä taustoja vasten LP-Vampulalla on melkoinen urakka, mikäli joukkue haluaa päästä välieriin: sen pitäisi voittaa LP Viesti kolme kertaa peräkkäin ja kaksi näistä voitoista pitäisi ottaa Salossa. Toki täytyy muistaa, että salolaisillakin on vasta kaksi voittoa ja sarjan katkaiseminen on aina oma lukunsa.
-Tavoitteena on tietenkin pistää homma poikki ja päästä valmistautumaan välieriin. Saataisiin viikon tauko ennen välieriä, sanoo LP Viestin päävalmentaja Tomi Lemminkäinen.
-Perjantaina oli tiukka viisieräinen peli ja varmaan samanlaista on tulossa tiistainakin. Uskon, että LP-Vampula pystyy pelaamaan paremmin kuin viime kerralla Salohallissa, mutta myös me pystymme pelaamaan paremmin kuin perjantaina Huittisissa.
LP Viestin kokoonpano tiistaille näyttää Lemminkäisen mukaan ihan hyvältä, mutta hän lisää samaan hengenvetoon, että toki vasta pelipäivänä pystyy sanomaan kuka pelaa ja kuka ei.
-Ensimmäisessä puolivälierässä oli mukavasti yleisöä, joten toivotaan, että saadaan myös tiistaina porukkaa paikan päälle, päättää Lemminkäinen.
Otteluisäntä Salon Seudun Sanomat tarjoaa tiistain otteluun kestotilaajilleen kaksi lippua yhden hinnalla!

LP Viesti – LP-Vampula Salohallissa tiistaina 22.3. klo 18:30. Tervetuloa kannustamaan!
Ottelu katsottavissa myös Ruutu+ -palvelussa.
