Otteluennakko: LP Viesti – JymyVolley

Otteluennakko: LP Viesti – JymyVolley

LP Viesti pääsee pitkän tauon jälkeen pelaamaan Mestaruusliigaa keskiviikkona Nurmoa vastaan Salossa. Edellisestä ottelusta Kuortanetta vastaan on aikaa yli viisi viikkoa. Vastustaja Nurmo puolestaan on ehtinyt pelata tämän vuoden puolella jo kaksi ottelua: tappiot 3.1. Puijo Wolleylle 3-2 ja sunnuntaina 10.1. Hämeenlinnalle 3-0.

LP Viesti on käyttänyt pelitauon hyödyksi ja treenannut kovaa ennen joulua. Joululoman jälkeen yhteisharjoitukset alkoivat 4.1. Täyttä kuusikkotreeniä tosin saadaan vasta alkaneella viikolla, kun seuran 1-sarjajoukkue, LP Viesti Akatemia, aloitti kautensa viikonlopulla. Kaikki Akatemian sopimuspelaajat harjoittelivat vain 1-sarjajoukkueen mukana viime viikon, mikä tuottikin hyvän tuloksen kahden voiton muodossa.

-Hienoa päästä taas pelaamaan. Vaikka Nurmolla on etu pelituntuman suhteen, lähdemme voittamaan ottelua. Heillä on nuori joukkue ja he ovat keränneet ihan hyvin pisteitä kauden aikana sanoo LP Viestin päävalmentaja Tomi Lemminkäinen ja kehuu Kari Raatikaisen tehneen hyvää työtä joukkueen kanssa.

-Ehjä peli pitää saada keskiviikkona, että saadaan pisteet. Vieraspelissä lokakuussa oli lähellä, ettei peli mennyt viidenteen erään. Kolmea pistettä lähdetään tästä pelistä hakemaan, sillä taistelemme tiukasti ainakin runkosarjan kakkospaikasta.

LP Viesti – JymyVolley keskiviikkona 13.1. klo 18:30. Ottelu seurattavissa Ruutu+ -palvelussa!

Muistathan kannatusliput ja muut ostokset. Tässä vielä maksuohjeet, joko tilille tai MobilePayllä:

-LP Viestin tilille FI79 5410 0220 1887 94. Kirjoita viestikenttään ostoksesi ja sähköpostiosoitteesi

-MobilePayllä LP Viestin numeroon 85301. Kirjoita ”Lisää kommentti”-kenttään ostoksesi ja sähköpostiosoitteesi