Mestaruusliiga-kausi käyntiin Salohallissa perjantaina

Mestaruusliiga-kausi käyntiin Salohallissa perjantaina

LP Viesti pääsee aloittamaan Mestaruusliiga-kauden kotikentällä perjantaina LP-Vampulaa vastaan. Samalla tämän pelin myötä ensimmäinen Mestaruusliiga-kierros tulee täyteen, kun muut joukkueet ovat oman avauspelinsä jo ehtineet pelaamaan.

Joukkueet kohtasivat harjoituspelissä Huittisissa 13.9., tuolloin LP Viesti oli lopulta  viidennen erän (24-26, 25-19, 20-25, 25-19, 17-19) jatkopallojen verran LP-Vampulaa vahvempi.

LP Viestin päävalmentaja Tomi Lemminkäinen on kokenut ja lähes kaiken nähnyt, mutta myöntää uuden kauden alun aina jännittävän ja tuovan pienen lisälatauksensa.

– Kyllä aina on jännitystä kun uusi kausi alkaa. Oma joukkuekin on aika uusiutunut

ja vastustajat samalla tavalla uusia. Ehkei nyt ihan samanlaista jännitystä sentään kun vuonna -97 kun aloiteltiin Vilepan kanssa SM-sarjaa, Lemminkäinen lohkaisee.

– Valmistautuminen on sujunut ihan hyvin, treenattu kesä hyvin ja ulkomaalaisetkin

ovat olleet täällä jo reilu pari kuukautta. Aloituspelin siirto toi lisää kaivattua harjoitteluaikaa, mutta toisaalta kalenteriin olisi suonut mahtuvan lisää harjoituspelejä, mietti Lemminkäinen.

Ottelusiirrolla Lemminkäinen viittaa alustavaan otteluohjelmaan, jolloin tämä nyt perjantaina pelattava peli olisi pelattu viikkoa aiemmin. Mielenkiintoinen kauden avaus on luvassa: yksi lisäviikko joukkueharjoituksia takana ja positiiviset tunnelmat LP Viestin ulkomaalaisvahvistuksista lisäävät jännitystä entisestään.

Otteluisäntä Salon Seudun Sanomat tarjoaa kestotilaajilleen kaksi pääsylippua kauden avauspeliin. Lue lisää tilaajaedusta täältä.

LP Viesti – LP-Vampula

perjantaina 6.10. klo 18.30, Salohalli

Ottelu katsottavissa myös Ruutu-palvelun kautta.