LP Viesti jatkoi voittojen erin 2-3 (25-19,22-25,25-18,21-25,11-15) voittojen ttiellä Orivedellä, vaikka ottelu näytti jo lipuvan kotijoukkue OrPo:lle.
Peli alkoi kotijoukkueen vahvassa otteessa, samalla kun LP Viestillä oli edellisen pelin tavoin haasteita etenkin vastaanotossa. Toiseen erään salolaiset kohensivat vastaanottoaan ja pitkälle tauolle mentiinkin 1-1 erälukemin.
Tauolta tuli varsin sisuuntunut kotijoukkue, jonka tempoon ja ehkä etenkin taisteluilmeeseen LP Viesti ei pystynyt vastaamaan. Kolmas erä menikin selkein 25-18 lukemin OrPon nimiin. OrPo pelasi hurmoksessa ja tuntui jyräävän vääjäämättä pelin voittoon. Hurmos jatkui vielä neljännen erän alussa eikä tämä luvannut hyvää sarjan kärkijoukkueelle, mutta jostakin joukkue löysi lisävaihteen jonka myötä peli-ilme parani ja LP Viesti nousi omalle tasolleen eikä jättänyt Orivedelle jossittelua enempää.
LP Viestin päävalmentaja Tomi Lemminkäinen peluutti kaikkia kokoonpanossa olleita pelaajia ja pyrki löytämään toimivan kokoonpanon. Vaihtoruletti pyöri oikeastaan ottelun loppuhetkille saakka, mutta selkeää optimaalista kokoonpanoa ei aivan loppuhetkiä lukuunottamatta tahtonut löytyä.
LP Viestin seuraava Mestaruusliigan peli on odotettu kohtaaminen Salohallissa sunnuntaina 19.11. klo 17.00 kun mestarisuosikki Pölkky Kuusamo saapuu Saloon.
Kommentit ottelusta
Ada Aronen, OrPo
Turhauttaa ja ärsyttää. Olisi ollut voitettavissa vaikka 3–1, mutta omilla virheillä annettiin löysää vastustajalle. LP Viesti on niin hyvä joukkue, että jos vähänkin antaa löysää niin he tulevat kyllä takaisin.
Daria Butkevych, LP Viesti
Oli mukavaa pelata Orivedellä, pidän kaupungista. Ei vielä ihan parasta peliä, mutta onneksi voitettiin. Se on pääasia. Olimme alussa vähän sekaisin eikä pelattu kovin hyvin. Parannettiin ja alettiin pitämään hauskaa ja nauttimaan taas pelistä.
Tomi Lemminkäinen, päävalmentaja LP Viesti
Ei ehkä mitään yksittäistä syytä mihin ratkesi, kolme ja puoli erää oltiin aika vaikeuksissa. Ei löydetty sellaista taistelutahtoa mitä meillä on ollut. OrPo toki pelasi todella hyvin kanssa. Viimeiset puolitoista erää löytyi sellainen yrittäminen ja silloin pelattiin taas hyvää lentopalloa ja ansaittiin se voitto. OrPolla toimi vastaanotto hyvin, eikä saatu syötöllä ihan niin paljon aikaiseksi mitä ehkä odotettiin. Ella Kuosmanen paransi peliä meille ja samalla Anna Syrjälä – Netta Laaksonen liberokaksikko toimi tänään jostain syystä hyvin myös.
Fabio Menta, päävalmentaja OrPo
Oli positiivinen päivä, emme kamalasti odottaneet ehkä LP Viestiä vastaan koska he ovat sarjakärjessä ja meillä on tosi nuori joukkue. Tottakai tulos myös harmittaa, koska olimme niin lähellä voittoa. Meidän puolustuksemme oli hetkittäin hieman sekaisin ja LP Viesti paransi samaan aikaan syöttöään, se ehkä osaltaan ratkaisi ottelun.
OrPo – LP Viesti 2-3 (25-19, 22-25, 25-18, 21-25, 11-15).
LP Viesti tehokkaimmat: Daria Butkevych 26 / +19 Kristina Yordanova 16 / +4 Arita Ternava 13 / +3
OrPo tehokkaimmat: Ada Aronen 23 / +9 Teija Vuorenmaa 20 / +8 Jessika Mursula 11 / +9
Ottelun huippuhetket: https://www.ruutu.fi/video/4445501