Puijo Wolley välieriin

Puijo Wolley välieriin

Puijo Wolley vei vahvalla esityksellä voiton puolivälierien kuudennessa ottelussa Salohallissa sunnuntaina. LP Viesti oli ensimmäisessä ja viimeisessä erässä yhden-kahden pisteen päässä tilanteessa 19-21, muttei onnistunut kääntämään niitä itselleen. Ottelun lopputulos 0-3 (23-25, 16-25, 20-25).

Puijon parhaana palkittu passari Liina Räty pyöritti peliä hienosti ja ratkaisijoita löytyi laajalta rintamalta: neljä pelaajaa teki 10-12 pistettä ja Räty itsekin viisi pistettä. Anahi Tosi pääsi ratkaisemaan ottelun syöttöruudusta syöttäen erän kolme viimeistä palloa kahdeksi ässäksi ja yhdeksi vastapalloksi.

LP Viestin kausi päättyi pettymykseen, mutta helpolla joukkue ei Puijoa puolivälieräsarjassa päästänyt. Viimeisessä pelissä oli muutamia tilanteita, jotka toisin mennessään olisivat saattaneet kääntää pelin: muutamat verkkovirheet tilanteissa, joissa Puijon hyökkäys olisi ollut rajojen ulkopuolella tai vaikkapa Pamella Owinon syöttö kolmannen erän tilanteessa 21-20 noin 10 cm pitkäksi.

Kommentit ottelusta

Taija Tikka, Puijo Wolley:
Vaikeita pelejä ollut, mutta ruvettiin tuntemaan toisen pelityyliä. Alku tässä sarjassa oli outoa, koska ei saatu kotivoittoja ollenkaan.

Anna Czakan, LP Viesti:
Samaa mieltä kuin Taija, tuli kyllä joukkue tutuksi. Meiltä jäi kotivoitto uupumaan, ollut vaikeaa löytää pysyvä kurinalaisuus joukkueen peliin. Oli vaikeaa saada palloja kuolemaan Puijon kenttään.

Pekka Seppänen, Puijo Wolley:
Varmasti kuvasti sitä, että me oltiin karvan verran parempia. Viesti on ollut meille tällä kaudella tosi vaikea vastustaja ja pakotti meidät pelaamaan parasta peliämme. Olen ylpeä meidän joukkueesta, että kykeni siihen haasteeseen.

Teemu Mäkikyrö, LP Viesti:
Vaikka eka peli voitettiin, mutta oltiin juuri tämän verran huonompia koko ajan. Enemmin me vaan roikuttiin mukana, Puijo oli koko ajan vähän edellä. Kyllä me kaikki laitettiin likoon mitä oli.

Otteluisäntä Headlinen Neea ja Kiia Hartman palkitsivat parhaina pelaajina LP Viestin Emmi Mäki-Kojolan ja Puijon Liina Rädyn.

Parhaat pelaajat
LP Viesti: Emmi Mäki-Kojola
Puijo Wolley: Liina Räty

Hook-pelaaja: Emmi Mäki-Kojola

Parhaat pistenaiset

LP Viesti:
Pamella Owino 15/+6
Iina-Reeta Kaikkonen 8/0
Emmi  Mäki-Kojola 6/+5
Anna Czakan 6/+2

Libero Anna Syrjälän vastaanottoprosentti 20% (15 suoritusta) ja Juulia Jäppisen 46% (24).

Puijo Wolley:
Anahi Tosi 12/+9
Aniah Palmer 11/+8
Deja Robinson 10/+7
Nea Subotic 10/+2

Libero Veera Helpin vastaanottoprosentti 55% (11 suoritusta).

Kuvat: Markus Moisio
http://lpviesti.kuvat.fi/Kuvapankki/Kausi+2024-2025/Liiga+ottelut/2025-03-23+LP+Viesti+-+Puijo+Wolley/

Yleisöä: 627