Puijo vei kaikki yhdeksän erää ja paikan välieriin

Puijo vei kaikki yhdeksän erää ja paikan välieriin

LP Viesti haastoi Puijo Wolleyta tosissaan vielä kolmannessakin välierässä sunnuntaina Salohallissa, mutta taistelu ei riittänyt edes yhteen erävoittoon. Lähellä toki käytiin, kun kahdessa ensimmäisessä erässä mentiin jatkopalloille. Ottelun lopputulos 0-3 (24-26, 27-29, 22-25) ja Puijo välieriin.

Aloitusseitsikot

LP Viesti: Vainikka, Ternava, Yordanova, Butkevych, Garcia, Mäkinen, Laaksonen
Puijo Wolley: Autere, Kääntä, Palmer, Räty, Tikka, Räsänen, Help

LP Viesti lähti uusitulla kokoonpanolla kolmanteen puolivälieräotteluun ja alku näyttikin hyvältä. Kotijoukkue pelasi rohkeasti ja johti parhaimmillaan 19-12. Puijo ei luovuttanut vaan sai salolaisten puntin tutisemaan ja virheitä alkoi tulla joka saralla. Vieraat runnoivat väkisin ohi ja veivät erän.

Toiseenkin erään LP Viesti sai hyvän startin, vaikkei piste-ero ensimmäisen erän kaltainen ollutkaan. Puijo tasoitti tilanteen jo 12-12 ja sen jälkeen mentiinkin vieraiden komennossa. Kotijoukkueen puolella vaihtoruletti pyöri ja kentällä ollut seitsikko pääsi ennen Puijoa eräpalloon. Salossa ensimmäisessä puolivälierässäkin loistavasti hyökännyt Emilia Kääntä tappoi kolme LP Viestin eräpalloa. Erän viimeiset kolme pistettä lähtivät salolaisten käsistä, valitettavasti ne eivät vaan joukkueen omaan pistesarakkeeseen tulleet.

Viimeinenkin erä kulki samalla kaavalla: salolaiset ottivat hyvän alun, Puijo nousi takaisin peliin ja vei erän. Puijo vahvalla esityksellä välieriin.

Kommentit ottelusta

Selma Räsänen, Puijo Wolley: Aika taistelua oli, vaikka 3-0 -peli meni, niin ei ollut selkeää missään vaiheessa. Tosi tiukat erät ja sai kaikkensa antaa. Hienoa mennä jatkoon.

Daria Butkevych, LP Viesti: Mielestäni joukkueet olivat aika tasaisia ja teimme hyvää työtä ja taistelimme kovin. Valitettavasti näin voi käydä.

Pekka Seppänen, Puijo Wolley: Voitto ja jatkopaikka tuntuvat hyvältä. Saatiin kolme hyvää peliä tähän sarjaan. Koko ajan olen joka suuntaan sanonut, että hyvin pitää pelata, jos meinaa Viestin voittaa. Hieno suoritus naisilta. Tämä oli tasaisin peli kaikista ja pari pistettä toiseen suuntaan, niin olisi voinut olla 3-0 Viestille.

Tomi Lemminkäinen, LP Viesti: Pelihän oli kovaa taistelua ja voi olla ylpeä, että joukkue pisti kaiken likoon tänään eikä siitä jäänyt kiinni. Vastustaja oli niukasti parempi. Peli oli kuin kuva meidän loppukaudesta: menetettiin selviä johtoasemia. Joka erässä meillä oli mahdollisuus voittaa, mutta Puijo oli erien lopuissa kovempia. Heilläkin nuori joukkue kuten meillä, mutta meillä kantti ei kestänyt erien lopuissa kuin olisi pitänyt katkaista erä.

Otteluisäntä Salon Seudun Sanomien päätoimittaja Rami Nieminen palkitsi kotijoukkueen Hook-pelaaja Irina Mäkisen.
Otteluisäntä Salon Seudun Sanomien päätoimittaja Rami Nieminen palkitsi kotijoukkueen Hook-pelaaja Irina Mäkisen.

Parhaat pelaajat
LP Viesti: Butkevych
Puijo Wolley: Räsänen

Parhaat pistenaiset

LP Viesti
Butkevych 19/+11
Garcia 12/+8
Yordanova 8/0

Libero Netta Laaksosen vastaanottoprosentti 80% (15 suoritusta)

Puijo Wolley
Räsänen 18/+11
Kääntä 13/+5
Palmer 9/+5

Libero Veera Helpin vastaanottoprosentti 69% (13 suoritusta)

Yleisöä 456