LP Viesti Akatemia nappasi ensimmäisen erän Raisiossa sunnuntaina, mutta joutui taipumaan kolmessa seuraavassa. Hyvätasoinen ottelu päättyi näin Raision Urheilijoiden 3-1 -voittoon. Eräpisteet 21-25, 25-20, 25-22, 25-22.
Päävalmentaja Janne Harjun mukaan ottelu oli erittäin hyvätasoinen 1-sarjapeli.
-Tällaiset ottelut ovat parasta mahdollista kehitystä tälle meidän Akatemiajoukkueelle. Saadaan liigapelaajia mukaan ja nuoret pelaajat siinä kyljessä joutuvat pelaamaan omalla absoluuttisella ylätasaollaan, että pärjäävät. Se kehittää ja vie eteenpäin. Tällaisia pelejä kun olisi enemmän.
Hyvän ottelun passarina pelannut Irina Mäkinen tarjoili hyökkääjilleen välillä tyhjää verkkoa tai yhden naisen torjuntaa. Yhteistyö erityisesti keskipelaajien, Jenni Jantusen ja Emmi Mäki-Kojolan, kanssa sujui upeasti. Keskipelaajien yhteinen tehotilasto 32/+27 on melko harvinaista. Anna Syrjälä liberon tontilla johti vastaanottoa ja hoiti välillä puolta kenttää.
-Nelikko (Mäkinen, Jantunen, Mäki-Kojola ja Syrjälä) olivat tämän päivän onnistujiamme. Valitettavasti laitahyökkääjien tappotehot eivät olleet riittävät. Virheitä ei tullut liikaa, mutta palloja olisi pitänyt saada vastustajan kenttään paremmin tehoin.
Harju manasi myös puolustuspeliä, jossa salolaiset eivät olleet aivan terävimmillään.
-Puolustuksia tuli paljon puolin ja toisin, mutta Raisio puolusti laadullisesti paremmin. Muutama puolikova lyönti jäi aivan turhaan ja myös helppoja palloja nostettiin kolmekin metriä verkosta, jolloin ei päästy käyttämään tänään loistavasti toiminutta keskihyökkäystä.

Parhaat pistenaiset
LP Viesti Akatemia
Jantunen 19/+14
Mäki-Kojola 13/+13
Nikkanen 9/+4
Libero Anna Syrjälän vastaanottoprosentti 58% (38 suoritusta).
Raision Urheilijat
Raitala 20/+9
Sjöholm 10/+7
Puottula 10/+2
Libero Lida Markulan vastaanottoprosentti 37% (30 suoritusta).