Otteluraportti: PuMa – LP Viesti Akatemia

LP Viesti Akatemia kävi hakemassa täyden pistesaaliin PuMalta sunnuntaina naisten 1-sarjassa. Salolaiset veivät voiton numeroin 3-1 (24-26, 25-17, 25-21, 25-17).

Ensimmäisessä erässä L Viesti Akatemia helpotti kotijoukkueen pelaamista tekemällä kuusi syöttö- , kolme vastaanotto- ja viisi hyökkäysvirhettä ja hävisikin erän tiukasti.

Toiseen erään salolaisten syöttö parani ja ässiä tuli yhteensä viisi PuMan kahta vastaan. Vaikka vastaanotto olikin vastustajaa huonompaa, sai passari Saana Virtanen joukkueensa hyökkäyksen kulkemaan tehokkaammin. Myös torjunnoissa salolaiset olivat terävämpiä (4-1).

Toisen erän tavoin myös kolmannessa ja neljännessä erässä salolaiset olivat alusta lähtien niskan päällä. Jenni Jantusen vahva peli erityisesti torjuntapuolella siivitti koko joukkueen hyvään saaliiseen (10 torjuntaa).

– Ennen pelin alkua puhuttiin, että edessä on yksi kauden tärkeimmistä peleistä, kun PuMa varmaan taistelee meidän kanssa samoista sijoista. Siksi kolme pinnaa vieraskentältä ilahduttaa.

– Ensimmäisen hävityn erän jälkeen saatiin oma peli kasaan ja siitä olen tosi tyytyväinen. Asenne ei ollut ottelun alusta heti kunnossa. Päästiin hyökkäämään ihan ok tilanteista, Linnea Kuusela ja libero Anna Syrjälä kantoivat ison vastuun vastaanotossa ja Saana Virtanen pääsi pyörittämään peliä hyvin myös keskeltä.

– Päästiin ihan hyvään plussasaldoon koko ottelussa, että ei ollut epäselvää kumpi oli parempi joukkue tänään. Linnea palkittiin parhaana, paransi ensimmäisen erän jälkeen. Jenni Jantunen oli hyvä myös ja Saana passasi järkeviä passeja ja se ilahdutti, että keskipeli toimi tänään niin hienosti. Tasaisen hyvän arvosanan annan koko joukkueelle. Tiedettiin suunnilleen miten PuMa hyökkää ja Oona Laurellia lukuunottamatta saatiin ihan hyvin heidän muut laitapelaajat kuriin, kommentoi peliä Janne Harju.

LP Viesti Akatemia kohtaa ensi viikonlopulla Lempon, joka aloittanut erittäin ennakkoluulottomasti sarjan, vaikkei voittoja olekaan tullut.

– Hyvin Lempo on kuitenkin haastanut montaa joukkuetta ja varmasti kotikentällään vaarallinen, toteaa Harju.

Parhaat pistenaiset

LP Viesti Akatemia
Jantunen 17/+12
Kuusela 16/+6
Johtela 15/+8

Libero Anna Syrjälän vastaanottoprosentti 57% (21 suoritusta).

PuMa
Laurell 20/+15
Subotic 11/-5
Batzorig 5/0
Kortelainen 5/0

Libero Emma Tialan vastaanottoprosentti 38% (8 suoirtusta) ja Siiri Ruuskasen 50% (12 suoirtusta).

Ottelutilasto

Lisäys: Lempo voitti sunnuntaina WoVon 3-1.