LP Viesti on tehnyt kolme tärkeää jatkosopimusta tulevalle Mestaruusliigakaudelle. Joukkueessa jatkavat Anna Czakan, Viivi Pyhäjärvi sekä Anna Syrjälä.
Yksi tärkeistä jatkosopimuksista koskee Anna Czakania, jolle tuleva kausi tulee olemaan pelaajauran viimeinen.
– On hienoa jatkaa vielä tuleva kausi LP Viestissä. Olen todella kiitollinen seuran luottamuksesta ja annetuista mahdollisuuksista vuosien saatossa. Tuleva kausi tulee olemaan urani viimeinen, ja lähden siihen ylpeänä ja kiitollisena. Haluankin tehdä siitä kaikin tavoin erityisen joukkueen kanssa, Czakan sanoo.
Czakan kiittää myös seuran kannattajia vuosien aikana saadusta tuesta.
– Haluan jo nyt kiittää kannattajia, joiden tuki on ollut urani aikana korvaamatonta, etenkin parin vuoden terveyshuolieni jälkeen. Toivon, että saamme kokea vielä yhdessä paljon hienoja hetkiä tulevalla kaudella.
Pyhäjärvi lähtee toiseen kauteensa Salossa motivoituneena.
– Fiilis jatkosta on erittäin hyvä. Odotan innolla tulevaa kautta ja työskentelyä uuden joukkueen ja uuden valmentajan kanssa. Antti vaikuttaa hyvältä valmentajalta ja ihmiseltä. Viime kausi ei mennyt ihan nappiin, joten nälkää jäi tulevaa kautta varten, Pyhäjärvi kertoo.
Myös Syrjälä uskoo joukkueen ottavan seuraavalla kaudella askeleita eteenpäin.
– On kivaa päästä jatkamaan tutussa ympäristössä ja porukassa. Uskon, että myös Antti tuo hyvällä tavalla uusia tuulia joukkueeseen. Viime kaudesta jäi jonkin verran hampaankoloon, joten pelihaluja ja intoa riittää kyllä, Syrjälä sanoo.
Päävalmentaja Antti Poikela pitää kolmikon jatkosopimuksia erittäin tärkeinä.
– Viivi Pyhäjärvi ja Anna Czakan ovat jo omilla pelipaikoillaan koko liigan johtavia pelaajia, joten heidän jatkonsa on meille luonnollisesti todella tärkeä asia. Tuoreet maajoukkuevalinnat kertovat heidän tasostaan, mutta myös siitä, että palo kehittyä ja menestyä on edelleen kova, Poikela kommentoi.
Poikela uskoo myös Anna Syrjälän potentiaalin näkyvän entistä vahvemmin tulevalla kaudella.
– Anna Syrjälä on erittäin pidetty joukkuepelaaja, joka tekee joka päivä paljon töitä joukkueen eteen. Kokemusta liigatasolta löytyy jo enemmän kuin monella, mutta uskon vahvasti, että hänen koko potentiaaliaan ei ole vielä nähty. Nyt siihen on erinomainen mahdollisuus.
Urheilutoimenjohtaja Tomi Lemminkäinen näkee jatkosopimukset tärkeänä osana tulevan kauden joukkueen rakentamista.
– Czakanin jatkosopimus on tietenkin meille tärkeä ja hän tuo kokemusta joukkueeseen hyvän pelitasonsa lisäksi. Hänen kohdallaan alkaa myös uran viimeinen kausi, uskon ja myös odotan hänen pelaavan parhaan kautensa välivuosien jälkeen.
– Pyhäjärvi aloittaa toisen kautensa meillä ja hän oli ensimmäisten joukossa, kenen kanssa haluttiin sopimus. Kausi oli nousujohteinen ja tavoitteena jatkaa siitä, mihin kevätkaudella jäätiin. Hän tuo joukkueeseen myös johtajuutta.
– Syrjälälle tuleva kausi on seitsemäs meillä, mutta ensimmäinen lähtökohtaisesti ykkösliberona. Toki odotan Ellen haastavan Annaa sen suhteen. Anna on parhaimmillaan todella hyvällä tasolla ja odotan hänen nousevan ensi kaudella liigan parhaimmistoon omalla pelipaikallaan.
Lemminkäisen mukaan kotimainen runko on nyt valmis ja joukkue täydentyy vielä kahdella ulkomaalaispelaajalla.
– Suomalaisosasto on nyt kasassa ja joukkueeseen tulee vielä ulkomailta passari ja yleispelaaja. Joukkueen kahdestatoista pelaajasta neljä on Salon Viestin kasvatteja, mikä osoittaa, että seurassa tehdään hyvin töitä ja se näkyy myös liigajoukkueessa.
