LP Viesti Akatemia päättää naisten 1-sarjan runkosarjan Salohallissa perjantaina & sunnuntaina

LP Viesti Akatemia päättää naisten 1-sarjan runkosarjan Salohallissa perjantaina & sunnuntaina

LP Viesti Akatemia päättää naisten 1-sarjan runkosarjan tulevana viikonloppuna Salohallissa kahdella kotipelillä:

Pe 7.3. klo 18.30 LP Viesti Akatemia – TuUL

Su 9.3. klo 17.00 LP Viesti Akatemia – LP-Vampula Akatemia

Täksi kaudeksi entisestään nuorentunut LP Viesti Akatemia on pelannut vahvan runkosarjan naisten 1-sarjassa. Joukkueella on vielä paljon pelattavaa ja voitettavaa, mutta runkosarjan osalta voidaan tuloksellisesti antaa hyvinkin kiitettävä arvosana kokonaisuudelle.

Ennen päätöskierroksia LP Viesti Akatemialla on jopa mahdollisuus runkosarjan voittoon. Tämä toki edellyttäisi hieman apuja muilta, mutta tämänhetkinen kakkossija on täysin omissa käsissä. Perjantaina vastaan tulee hyvään vireeseen yltynyt ja sarjan neljänneksi noussut TuUL.

  • Vastassa on kärkipään porukka joka on pelannut viime aikoina todella hyvin voittamalla kymmenestä viimeisestä pelistä kahdeksan. Paljon tuttuja myös Salossa pelanneita pelaajia sekä salolainen valmennus, joka tietenkin lisää mielenkiintoa otteluun, LP Viesti Akatemian päävalmentaja Tomi Lemminkäinen vahvistaa.
  • Molemmilla vielä paljon panosta, kun me taistellaan runkosarjan kakkostilasta ja TuUL varmistaa kotiedun puolivälieriin (tosin voivat saada sen myös tappiolla). Vastustaja on erittäin tasainen, hyvin puolustava joukkue, joka pelaa vähillä virheillä niin meidän pitää olla kärsivällisiä ja valmis tekemään paljon töitä voitetun pallon eteen. Keskinäiset pelit ovat tasan 1-1 ja erätkin tasan 4-4 niin tiukkaa vääntöä varmasti luvassa nytkin. Ehdottomasti lähdetään hakemaan kolmea pinnaa huomenna, hän jatkaa.

Muistattehan, että LP Viesti Akatemian otteluihin on vapaa pääsy!

Mikäli et pääse paikalle, voit seurata selostettua ottelua LentisTV:n kautta: https://live.lentopallo.fi/lp-viesti-akatemia/games/g/mfd6xsqh