LP Viestin edellinen vierailu LP-Vampulan kotisalissa alkoi vaisusti, vaikka tuolloin pisteet lopulta matkasivatkin Saloon. Tämän päivän peli lähti ensimmäisestä pallosta alkaen liikkeelle vaisusti, eikä peli lähtenyt missään kohtaa kulkemaan.
LP-Vampula pelasi todella vahvasti ja voitti selkein 3-0 (25-14, 25-16, 25-11) eräluvuin. LP Viesti ei puolestaan päässyt pelin missään vaiheessa edes lähelle omaa tasoaan saati haastamaan hyvin pelannutta kotijoukkuetta. Toki salolaisten poissaolot Daria Butkevych sekä jo muutaman pelin tätä ennen sivussa ollut Arita Ternava tuntuvat jossain, mutta numerot tai peliesitys ei selity näillä. Virheiden määrä kasvoi suureksi eikä hyökkäyspelistä saatu juurikaan tehoja.
LP Viesti jatkaa tappiosta huolimatta sarjassa toisena. Takana tulevat pari peliä vähemmin pelanneet Puijo Wolley ja LP Kangasala, joista jälkimmäinen voi nousta enintään tasapisteisiin voittamalla kolme tasoittavaa ottelua. LP-Vampula jatkaa sarjassa viidentenä ja taistelee edelleen kotiedusta playoffiin.
LP Viesti pelaa seuraavan kerran vasta 10.2. Salohallissa Hämeenlinnan Lentopallokerhoa vastaan.
Kommentit:
Kristina Yordanova, LP Viesti
Oli todella vaikea peli meille. Emme syöttäneet riittävän hyvin ja teimme valtavasti virheitä syötöissä ja hyökkäsimme huonosti. Tottakai Daria Butkevych on tärkeä pelaaja, mutta meidän pitää pystyä pelaamaan paremmin ilman häntäkin joukkueena.
Jovana Biberdzic, LP-Vampula
Olemme tottakai todella tyytyväisiä, LP Viesti on erittäin vahva joukkue ilman Butkevychiäkin. Tänään avain oli siinä, että meistä jokainen pelasti kovaa ja tasollaan. Kun jatkamme näin pystymme pelaamaan hyvin ja voittamaan kenet tahansa. Harjoittelemme todella kovaa ja teemme töitä yhdessä, uskon että se kantaa tässä ilmapiirissä.
Tomi Lemminkäinen, LP Viesti
LP-Vampula pelasi hyvän pelin, kaikki kolme erää tasapainoisesti ja vähillä virheillä. Puhuttiin tästä ennen peliä, me ei saada sortua virheisiin ja tässä kävi ihan päinvastoin. Tehtiin todella paljon virheitä, laituritkin oli -13. Siitä on aika vaikea taistella voitosta. Kahden ensimmäisen erän vastaanotto oli ihan hyvää, sekä molempien keskipelaajien pelaaminen oli hyvää. Kausi on mennyt kokonaisuudessaan hyvin, ollaan kuitenkin sarjassa toisina vaikkei moni siihen olisi uskonut. Meillä enää kuusi peliä runkosarjassa jäljellä, aika rauhallinen tahti ja on aikaa harjoitella.
Stefan Paunovic, LP-Vampula
Olemme onnellisia, että voitimme. Tiukka pelijakso takana ja nyt voitto yhdestä sarjan parhaasta joukkueesta on kova saavutus. Tänään emme antaneet heille mahdollisuutta yllättää meitä. Nyt mekin pääsemme vähän lepäämään ja valmistautumaan tuleviin peleihin. Meidän nuori joukkueemme kasvaa ja kehittyy koko ajan joka saralla.
Ottelun tehokkaimmat
LP Viesti:
Mäki-Kojola 8 / +5
Yordanova 8 / -3
Garcia 7 / +5
LP-Vampula:
Jones 18 / +10
Biberdzic 13 / +12
Kuusela 11 / +10
Ottelun parhaat:
Kristina Yordanova, LP Viesti
Jovana Biberdzic, LP-Vampula
Ottelutilastot:
https://lml-web.dataproject.com/MatchStatistics.aspx?mID=4220&ID=121&CID=0&PID=0
Huippuhetket: