LP Viesti Akatemia pääsee pitkän kesäharjoittelukauden jälkeen avaamaan kautensa kotiyleisön edessä sunnuntaina 1.10. Saloon saapuu ensimmäistä kautta naisten 1-sarjassa pelaava Puijon Ykkönen, joka on naisten Mestaruusliigassa pelaavan Puijo Wolleyn akatemia-joukkue.
Kotijoukkueen runko on säilynyt pitkälti samana viime kaudesta. Uusina kasvoina mukana ovat Helmi Mattila, Mette ja Muusa Helminen, Assi Vainikka sekä Ella Kuosmanen. Kaikkiaan Akatemia -joukkueeseen on nimetty 19 pelaajaa. Joukkuetta valmentaa Rovaniemeltä Saloon muuttanut Teemu Mäkikyrö.
Salolaiset lentopallon ystävät pääsevät nauttimaan kotipeleistä oikein urakalla, sillä LP Viesti Akatemia pelaa peräti viisi ensimmäistä otteluaan Salohallissa. Joukkueen runkosarjan 11:sta kotipelistä kahdeksan on vuoden 2023 puolella, ja kevätkaudella matkustamista tuleekin huomattavasti enemmän.
Päävalmentaja Teemu Mäkikyrö lähtee kauteen hyvillä mielin.
-Aina tässä vaiheessa tuntuu, että vielä olisi voinut muutaman viikon harjoitella. Koko kesä on kuitenkin tehty hyvin töitä ja saatu muutamia pelillisiä asioita vietyä eteenpäin, joten valmiina ollaan.
Joukkueen terveystilanne on kahta pidempiaikaista sairaslomaa lukuun ottamatta hyvä. Mäkikyrö odottaa kauden ensimmäistä peliä mielenkiinnolla.
-Puijo on ensimmäistä vuotta 1-sarjassa ja ovat nyt lähteneet rakentamaan akatemia-toimintaa. Katsotaan, kumpi nuorista joukkueista on sunnuntaina rohkeampi ja korjaa voiton.
LP Viesti Akatemia – Puijo Ykkönen Salohallissa sunnuntaina 1.10.2023 klo 17:00.
Imainen sisäänpääsy.
Tervetuloa kannustamaan!
Ottelu katsottavissa myös SolidSportissa: