LP Salo (LP Viesti) jatkaa naisten CEV Challenge Cupin otteluitaan torstaina 6. marraskuuta, kun unkarilainen Fatum Nyíregyháza saapuu Salohalliin. Panokset ovat kovat – avausosa Unkarissa päättyi kotijoukkueen 3–1-voittoon, joten salolaisilla on torstaina edessään kirivaihe, jossa tavoitteena on vähintään 3–0- tai 3–1-voitto ja sitä kautta ratkaiseva kultainen erä.
Unkarilaiset voittivat ensimmäisen osaottelun 3-0 (26-24, 25-14, 27-25). Salolaisilla oli erittäin hyvä ote pelistä etenkin ensimmäisessä ja kolmannessa erässä.
Päävalmentaja Teemu Mäkikyrön mukaan joukkue on virittäytynyt otteluun määrätietoisesti ja maltilla.
– Harjoitusmäärä tällä viikolla on ollut normaalia vähäisempi ja kestoltaan hieman lyhyempiä. Torstaina tavoite on olla kauden tähän asti parhaassa kunnossa, Mäkikyrö kertoo.
Ensimmäisen osaottelun perusteella salolaisvalmentaja uskoo vahvasti mahdollisuuksiin.
– Olimme hyvin taktisesti vastustajan pelissä kiinni, ja kun saamme omaa hyökkäystehoamme vielä hieman paremmaksi, nähdään Salossa torstaina kultainen erä, hän sanoo.
LP Salo lähtee hakemaan jatkopaikkaa ja toivoo että saa Salohallin loistavalta kotiyleisöltä sen tarvittavan lisävaihteen joka siivittää salolaiset seuraavalle kierrokselle Bosnia-Hertsegovinalaista ZOK Igman Ilidzan vastaan. Mäkikyrö lähettääkin terveiset kotikatsomoihin:
– Tulkaahan paikan päälle katsomaan huippulentistä ja pistämään tunnelma kattoon!
Käy lukemassa myös Lentopalloliiton ennakkojuttu tästä.
Ottelu LP Salo – Fatum Nyíregyháza alkaa torstaina 6.11. klo 18.30 Salohallissa. Luvassa on euroiltaa parhaimmillaan – laadukasta lentopalloa, kotisalin tunnelmaa ja mahdollisuus edetä Challenge Cupissa eteenpäin.
