LP Viestin valmistautuminen uuteen Mestaruusliiga-kauteen jatkuu sunnuntaina 6. syyskuuta kotikentällä Salohallissa. OP Lounaismaa -turnauksessa LP Viesti kohtaa PuMa Helsingin ja LP-Vampulan. LP Viestin yleispelaaja Viivi Pyhäjärvi odottaa turnaukselta ennen kaikkea mahdollisuutta mitata, missä joukkue tällä hetkellä menee.
Harjoituskauden aikana LP Viestin huomio on pysynyt vahvasti omassa tekemisessä ja oman pelin kehittämisessä. Pyhäjärven mukaan valmistautuminen on edennyt hyvin ja arki on rakentunut tutun harjoitusrytmin ympärille.
– Valmistautuminen on sujunut hyvin. Toki ei mitään erityistä, keskittyen pelkästään omaan tekemiseen ja oman pelin kehittämiseen. Normiviikko on ollut: punttia, lajia ja yksi pikku palaveri.
Uusi kausi tuo mukanaan myös uudenlaisen LP Viestin. Pyhäjärvi nostaa tämän kauden joukkueesta esiin ennen kaikkea yhtenäisyyden, taisteluilmeen ja periksiantamattomuuden.
– Sanoisin, että yhtenäinen, taisteleva ja periksiantamaton. Toivoisin, että meiltä myös löytyisi sellaista pilkettä silmäkulmasta, tekemisen meininkiä sekä tuulettamisen taitoa.
Oman pelin kehittäminen keskiössä
Sunnuntain OP Lounaismaa -turnaus tarjoaa seuraavan mahdollisuuden nähdä, miten harjoituskaudella työstetyt asiat näkyvät ottelutilanteissa. Samalla LP Viesti pääsee vertaamaan tämänhetkistä tasoaan kahteen muuhun liigajoukkueeseen.
Tulokset eivät kuitenkaan ole tässä vaiheessa valmistautumista tärkein mittari.
– Odotan, että päästään mittaamaan omaa tasoa muihin, niin nähdään vähän missä mennään. Joukkueen oma peli ja sen kehittäminen on keskiössä, ei niinkään vastustaja.
Yhden osa-alueen Pyhäjärvi nostaa sunnuntain peleistä erityisesti esille.
– Osa-alueista nostaisin hyökkäämisen, sillä sitä on tällä viikolla hinkattu aika paljon.
LP Viesti pelaa sunnuntain aikana kaksi ottelua. Turnauspäivä käynnistyy kello 11.00 PuMa Helsinkiä vastaan, ja päivän viimeisessä ottelussa kello 17.00 vastaan asettuu LP-Vampula.
OP Lounaismaa -turnaus – sunnuntai 6.9., Salohalli
Klo 11.00 LP Viesti – PuMa Helsinki
Klo 14.00 LP-Vampula – PuMa Helsinki
Klo 17.00 LP Viesti – LP-Vampula
Liput:
Päivälippu 15 €
Klo 15.00 jälkeen 10 €
Alle 18-vuotiaat ilmaiseksi sisään.
