Spremni smo!

Kirjoittaessani tätä tekstiä Kroatian CEV-cup -reissun aattona on mukava muistella kulunutta viikkoa meidän mahtavan porukan kanssa.

Maanantaina treenasimme vielä totutusti Gym & Fitness Centerillä ja Salohallissa – tiistaina lähdimme kolmen päivän leirille Kisakallion urheiluopistoon treenaamaan ja viettämään aikaa yhdessä joukkueen kanssa. Joitain (ei lasketa kuinka monia) vuosia sitten muistan, kuinka leireilimme Salon Viestin kanssa Kisakalliossa joulun jälkeen. Tuolloin teemoina olivat pääasiassa kinkun sulatus ja pallohallin lattian luuttuaminen, ja toiminta muistutti etäisesti pallon perässä juoksemista.

Tällä kertaa kinkun sulattelut jätettiin tuonnemmaksi ja pääpaino oli lentopallon eri osa-alueharjoitteiden lisäksi peliin valmistavassa kuusikkotreenissä. Puikoissa olivat sekä Tomi että Janne, mutta myös Ville, joka keksi jälleen kerran mitä ihmeellisimpiä ja hauskempia lämmittelyrutiineja.

Erityismaininnan ja -kiitoksen saa tiistain itsenäisyyspäivän ohjelma, kun pääsimme vierailemaan KHL-joukkue Jokereiden toimistolla ja pukuhuoneessa sekä kannustamaan Jokerit voittoon kroatialaisesta Medvescak Zagrebista.

Perjantaina treenejä jatkettiin Salossa, tällä kertaa lukion tiloissa, Salohallin ysäribileiden (ja staffin nimeltä mainitsemattoman henkilön) vallatessa kyseisen hallin parketin. Lauantaina suuntasimme Kangasalan vieraaksi ja tältä reissulta olikin tuliaisina täydet kolme pojoa. Uskaltaa siis sanoa, että viikon leiri oli kaikin puolin erittäin onnistunut; peli menee jatkuvasti eteenpäin ja joukkue on entistä yhteen hitsautuneempi (ja kahjompi).

Joukkueemme on kokonaisuus ja yhteisö, jossa on ollut suorastaan ihanaa tehdä töitä ja pitää hauskaa nämä kuukaudet, jotka olemme olleet yhdessä. Itse henkilökohtaisesti nautin lentopallosta enemmän kuin koskaan ja tästä kiitos koko meidän mahtavalle LP Viesti-tiimille.

Ja jotta tämä kirjoitus menisi varmasti aivan täysin sydämien lennättämiseksi haluan kiittää myös LP Viestin talkoolaisia, faniporukkaa ja katsojia sekä taustavoimia tästä hienosta lentopallosyksystä – jatketaan samalla pöhinällä vuoden loppuun!

Loppuun toistaiseksi tuntemattomasta lähteestä ripaus sisua savolaisittain:

“Anna kaekkes vuan elä periks!”

Terkuin

Ellu #8