Kevätkausi avattu

Tosiaan lauantaina pelasimme vihdoinkin vuoden 2016 ensimmäisen mestaruusliigapelin melkein kuukauden tauon jälkeen. LP Kangasala saapui vieraaksemme Salohalliin ja tarjosimmekin viihdettä koko rahan edestä. Peli oli aikamoista vuoristorataa molemmilta joukkueilta ja pelitauko näkyi vielä otteissamme, mutta neljännessä ja viidennessä erässä saimme oman pelin rullaamaan ja nousimme 1-2 tappioasemasta tärkeään 3-2 voittoon! Hyvä me (myö)! Pelin yhteydessä Salon Urheilun Ystävät 60 palkitsi perinteisesti Salon parhaita urheilijoita sekä parhaan joukkueen ja valmentajan. Meidän joukkue oli hienosti esillä näissä valinnoissa, LP Viesti palkittiin vuoden joukkueena, Rone oli tyttöjen joukkuelajien paras nuoriso(junnu)urheilija, Kassu valittiin viidenneksi parhaaksi urheilijaksi ja Rose koko Salon parhaaksi urheilijaksi! Onnea kaikille!! 🙂

Viime viikolla ennen lauantain peliä treenasimme tietysti ahkerasti lentopalloa ja 3 punttitreeniäkin ehdittiin vääntämään ettei vain pääse voimanpuute iskemään. Parhaiten mieleen jäi kuitenkin maanantain “pikkupelitreenit”. Niissä treeneissä riitti hauskuutta sekä vauhtia (ja ehkä vähän vaarallisiakin tilanteita) kun porukka juoksi ja nuohosi lattioita kuin hullut 🙂 Voitosta nimittäin taistellaan aina samalla sykkeellä kuin oikeissakin peleissä!

Torstaina oli vapaapäivä treeneistä ja osa joukkueestamme oli talkoissa tarjoilemassa kahvia ja kakkua S-Marketissa. Itse olin Mäkkärissä tekemässä yhtä viimeisistä työvuoroistani. YT-neuvottelujen tuloksena kun oli koko paikan sulkeminen, niin irtisanomiselta ei välttynyt kukaan. Torstaina on sitten minun viimeinen työpäivä ja sunnuntaina viimeinen aukiolopäivä. Mieli on tietysti haikea mutta eikun uusia tuulia kohti! Siispä kiitos näistä reilusta kolmesta vuodesta Salon McDonald’sille ja työkavereille (Tomille myös kiitos avusta!)

Seuraavaksi suuntaamme Kuusamoon ja seuraava kotipeli on 30.1 kun Mesto saapuu vieraaksemme! Kiitos kannustuksesta ja nähdään hallilla! 🙂

Noora #4