Hei kaikki!

Tiistaina hiottiin vielä treeneissä viimeisiä kuviota ennen keskiviikon liiga-avausta LP Kangasalaa vastaan. Peli päättyi meidän 3-0 voittoon, vaikka Jussi ja Mona olikin sekoittamassa pakkaa vaihtopenkillä.

Torstai-ilta vietettiin Salohallin sijaan Rikalassa. Ei suinkaan juhlimassa vaan kauden avaustilaisuudessa, jonne olikin saapunut paljon talkoolaisia ja yhteistyökumppaneita. Ilta oli rento ja mukava. Tarjolla oli maukasta ruokaa ja ohjelmakin oli viihdyttävää. Selvittiin myös kunnialla meidän pelaajien itse suunnittelemasta joukkueen esittelystä.

Perjantai aamuna kello soikin sitten jo liian aikaisin. Eli 3.30 startattiin matka kohti Helsinki-Vantaata ja sieltä lennettiin Saksaan Wiesbadeniin, jossa pelattiin kansainvälisessä harjoitusturnauksessa. Vastassa oli kaksi kovaa joukkuetta Saksasta ja yksi Tsekistä. Turnaus toimi hyvänä valmistautumisena liigapeleihin ja varsinkin tulevaan eurocup peliin. Pelattiin monta tiukkaa peliä, mutta tällä kertaa tyytyminen oli jumbosijaan. Kaikesta huolimatta reissu oli onnistunut, vaikka menomatkalla mm. Vapun laukku oli eksynyt välillä Helsinki-Frankfurt. Onneksi laukku löysi pari päivää myöhemmin hotelliimme ja ilonkiljahdukset olivat sen mukaiset, että kassi olisi ollut pidempäänkin omalla matkallaan. Erityismaininta reissusta kuuluu vielä attasea-Aunolle, jonka johdolla hoitu asia kuin asia.

Tulevalla viikolla pelataan keskiviikkona kotipeli HPK:ta vastaan ja viikonloppuna on vuorossa suomen cupin turnaus sekin Salohallissa. Tervetuloa peleihin!

Hiltsu #2