SivukarttaPalaute
Uutiset
Tulosta sivuEtusivu / Uutiset / LP Viesti joulutauolle hyvistä asetelmista, mutta loukkaantumisten rasittamana
 

LP Viesti joulutauolle hyvistä asetelmista, mutta loukkaantumisten rasittamana

LP Viesti joutui lähtemään lyhyelle joulutauolle naisten Mestaruusliigassa kaksijakoisissa mietteissä: syyskausi sujui tuloksellisesti hyvin, kun joukkue on ottanut pisteitä per ottelu enemmän kuin muut, mutta varjon toivat joulukuussa esiin tulleet kaksi uutta loukkaantumista.
- Joulutauolle ei todellakaan lähdetty parhaassa mahdollisessa tilanteessa, huokaisee päävalmentaja ja seuran urheilutoimenjohtaja Tomi Lemminkäinen.

Keskipelaaja Eeva Puukka "putosi" potilaiden joukkoon jo syksyn lopulla, joulukuussa toipilaiden joukkoon joutuivat yleispelaaja Ronja Heikkiniemi ja libero Hillaelina Hämäläinen. Koko kolmikko kuuluu terveenä ollessaan LP Viestin aloituskokoonpanoon.

Eeva Puukan loukkaantuminen pitää kokeneen loimaalaispelaajan sivussa peleistä näillä näkymin vähintään tammikuun alkupuolen, kenties koko kuukauden. Tilannetta avittaa se, että paluun LP Viestiin tehnyt Dubravka Rakic liittyy joukkueeseen joulun aikana ja lienee pelikelpoinen mm. 2.1.2018 pelattavassa LP Kangasala -ottelussa sekä Suomen cupin välierässä 5.1.2018 Turussa.

Ronja Heikkiniemi seurasi sivusta joulukuun kaksi viimeistä vierasottelua Nurmossa ja Pihtiputaalla jalkapöytään tulleen rasitusperäisen vamman seurauksena.

- Rone pyritään saamaan pelikuntoiseksi, mutta millä aikataululla, se on kysymysmerkki. Tauko voi olla yhtä hyvin 2 viikkoa kuin 2 kuukauttakin, pohtii Lemminkäinen.

Hillaelina Hämäläiselle poissaolo kentiltä on harvinaista. Hän ei pitkällä urallaan ole aiemmin ollut loukkaantumisen takia poissa peleistä, joskus joku muu sairastuminen on pitänyt torniolaistaustaisen liberon sivussa.

- Tämä tosiaan on Hiltsulle ihan uusi tilanne, vahvistaa päävalmentaja Lemminkäinen.

Liberon vamma on polvessa, sivuside on "kipeä". Tauon pituus on hänenkin kohdallaan iso arvoitus.

- Toivotaan, että Hiltsu on pelikuntoinen viimeistään Suomen cupin välierässä, hän on kuitenkin meidän puolustuspelaamisen avain, muistuttaa Tomi Lemminkäinen.

Jos vastaanottavat pelaajat Rone ja/tai Hiltsu ovat poissa Suomen cupin välierästä, valmennuskaksikko Lemminkäinen - Janne Harju joutuu miettimään joukkueen kokoonpanon uusiksi.

- Ja lisäksi ajatuksissa pitää olla myös se, että vain viisi päivää cupin välierän ja mahdollisen finaalin jälkeen vain neljän päivän kuluttua edessä on tärkeä toinen osaottelu CEV-cupissa, muistuttaa Lemminkäinen.

LP Viestin tammikuu 2018 on joka tapauksessa melkoisen rankka: Suomen cupissa vähintään yksi ottelu, mahdollisesti kaksi, Mestaruusliigassa kuusi ottelua, joista neljä vieraspelejä, CEV-cupissa vähintään yksi ottelu, mahdollisesti kaksi, joista toinen vierasottelu (todennäköisin paikka Jekaterinburg Venäjällä).

.
LP Viestin ottelut tammikuussa 2018
2.1. klo 18:30 LP Viesti - LP Kangasala, Mestaruusliiga
5.1. klo 16:30 HPK - LP Viesti, Suomen cup, välierä, Turun palloiluhalli
10.1. klo 19:00 LP SALO - Kralovo Pole BRNO (CZE), CEV-cup, 2. osaottelu
12.1. klo 18:30 Nurmon Jymy - LP Viesti, Mestaruusliiga
17.1. klo 18:30 HPK - LP Viesti, Mestaruusliiga
20.1. klo 17:00 OrPo - LP Viesti, Mestaruusliiga
27.1. klo 16:00 LP Viesti - LP Vampula (LP Viestin 10-vuotisjuhlaottelu), Mestaruusliiga
31.1. klo 18:30 WoVo Rovaniemi - LP Viesti, Mestaruusliiga
1.2. klo 18:30 Pölkky Kuusamo - LP Viesti, Mestaruusliiga
.

LP Viesti_LP Kangasala_mainos_nettikoko.JPGLP SALO_Kravolo Pole BRNO_mainos_nettikoko.JPG

Slnjkl_LP Viesti_LP Kangasala.JPGSlnjkl_fanimatka_cup.JPG

Julkaistu: 23.12.2017 10:09

 
Helenankatu 17 - 24240 - SALO - 045 110 2253 - toimisto(a)lpviesti.fi - © LP Viesti