SivukarttaPalaute
Uutiset
Tulosta sivuEtusivu / Uutiset / Mestaruus katkolla perjantaina LP Viestille: "Olemme silti edelleen haastaja"
 

Mestaruus katkolla perjantaina LP Viestille: "Olemme silti edelleen haastaja"

LP Viesti johtaa naisten lentopallon Mestaruusliigan finaalisarjaa HPK:ta vastaan 3-0. Suomenmestaruuteen vaaditaan neljä voittoa, joten finaalit ovat katkolla pitkäperjantaina Salohallissa.

HPK oli finaalisarjaan lähdettäessä selkeä suosikki. Se nitisti LP Viestin viime vuoden finaaleissa, ja dominoi myöskin runkosarjaa sekä pudotti salolaiset jatkosta CEV-cupissa. Suomen cupin finaalissa LP Viesti oli kuitenkin väkevämpi ja pieksi hämeenlinnalaiset.

LP Viestin päävalmentaja Tomi Lemminkäinen on saanut joukkueensa pelaamaan nimenomaan joukkueena, kun taas HPK on ollut enemmän huippuyksilöidensä varassa.

- Tilanne on erinomainen meidän kannalta, ja varmasti myös sellainen, jota kovin moni ei odottanut. Että sarja olisi kolmen pelin jälkeen 3-0, ja että se on nimenomaan meille. Tyytyväinen pitää olla. Samalla periaatteella jatketaan, eli pelataan pallo kerrallaan ja laitetaan aina kaikki peliin, Lemminkäinen sanoo.

- Meidän joukkueen itseluottamus on tällä hetkellä todella hyvä. Olemme myös olleet tasaisempia kuin HPK. Jos joku on epäonnistunut tai ollut vaisumpi, niin joku toinen on noussut esiin. Tiistain peli oli hyvä esimerkki. Noora (Kosonen) on ollut melkein meidän ykköspyssymme finaaleissa, mutta eilen hänen hyökkäyspelinsä oli vähän vaisumpaa. Nyt Nadja (Nadezhda Gokhshtein) nousi selkeästi isompaan rooliin ja Rone (Ronja Heikkiniemi) pelasi parhaan finaalinsa. Nooraa pitää myös kehua, sillä hän hoiti vastaanoton loistavasti, ja ilman niitä Nadja ei olisi tehnyt yli 20 pistettä. HPK on joutunut myös vaihtamaan passareita aika paljon. Kyllä Viki (Viktoriia Tuchashvili) on toistaiseksi jättänyt HPK:n passarit selkeästi varjoonsa, Lemminkäinen puntaroi.

Salolaisten ilmeistä ja eleistä kentällä näkee, että kevät on lentopalloilijan parasta aikaa. Jokaista voitettua pistettä on tuuletettu antaumuksella.

- Mehän olemme jokaisen pelin jälkeen juhlineet kuin olisi voitettu mestaruus. Vaikka ei olla vielä mitään voitettu, niin siinä kuitenkin näkyy tämän joukkueen loistava henki, ja se vielä korostuu tässä vaiheessa, Lemminkäinen sanoo.

Finaalisarja on siis katkolla LP Viestille pitkäperjantaina Salohallissa. Kotiyleisö saa eteensä pirteän ja ruudikkaan joukkueen, joka taistelee konkreettisesti suomenmestaruudesta.

- Asetelmat ovat toki nyt tasoittuneet kun johdamme 3-0. Johdamme finaalisarjaa, ja sitä kautta meidän on helppo pelata. Mutta kyllä HPK:lla on edelleen sarjan paras materiaali vaikka olemmekin pystyneet voittamaan heidät kolme kertaa. Meillä on perjantainakin vastastamme sarjan paras materiaali, ja siksi näen, että he ovat suosikkeja yksittäisessä pelissä. Olemme siis edelleen haastaja, Lemminkäinen korostaa.

Neljäs finaaliottelu alkaa Salohallissa pitkäperjantaina kello 18:00. Ennen ottelua julkistetaan salolaisen pitkäaikaisen lentopallovaikuttaja Kalervo Korsimon digitaaliseen muotoon saatetut mittavat lentopallon leikekirjat.

Finaalien otteluohjelma - mestaruus neljällä otteluvoitolla:
Pe 7.4. HPK - LP Viesti 0 - 3, LP Viesti johtaa 1 - 0
Su 9.4. LP Viesti - HPK 3 - 2, LP Viesti johtaa 2 - 0
Ti 11.4. HPK - LP Viesti 2 - 3, LP Viesti johtaa 3 - 0
Pe 14.4. klo 18.00 LP Viesti - HPK, Salohalli
Tarvittaessa
Su 16.4. klo 16.00 HPK - LP Viesti, Hämeenlinna, Elenia Areena
Ma 17.4. klo 14.00 LP Viesti - HPK, Salohalli
Ke 19.4. klo 18.30 HPK - LP Viesti, Hämeenlinna, Elenia Areena

Finaali4_juliste.JPG

Julkaistu: 12.4.2017 13:16

 
Helenankatu 17 - 24240 - SALO - 045 110 2253 - toimisto(a)lpviesti.fi - © LP Viesti