SivukarttaPalaute
Uutiset
Tulosta sivuEtusivu / Uutiset / Dinamo odottaa vaikeaa ottelua - Anna Czakan LP SALOn kokoonpanoon
 

Dinamo odottaa vaikeaa ottelua - Anna Czakan LP SALOn kokoonpanoon

LP SALOn tiistaisen Mestarien liigan huippuvastustaja Dinamo Moscow odottaa illasta vaikeaa ottelua. Näin ainakin, mikäli joukkueen päävalmentajaa Andrey Podkopaevia on uskominen.

- Olemme katsoneet LP SALOn peliä ja odotamme, että tulee vaikea peli. Salo on vaihtanut taktiikkaa eri peleissä ja se tekee pelin meille hankalaksi, arvio Podkopaev maanantai-iltapäivän yleisölle avoimessa lehdistötilaisuudessa kauppakeskus Plazassa.

Kaikkiaan vastustajan valmentaja ei juurikaan paljastanut korttejaan millään tavoin, lausunnot vastustajasta olivat kohteliaita.

LP SALOn päävalmentaja Kari Raatikainenkaan ei uutispommeja pudottanut.

- Vastassahan on kova joukkue. Meille peli on kuitenkin tuloksenteon paikka - me lähdemme voittamaan peliä, tuumaili Raatikainen rauhallisesti.

- Viime pelissä saatiin jo kaksi erää eli yksi sarjapiste, nyt vielä siihen yksi napsu päälle ja kotisalin kaikki voima käyttöön, perusteli päävalmentaja.

Dinamo Moskovan vahvuuden hän tiivisti kolmeen asiaan:

- Fyysinen, ulottuva, kokenut. Viisi maajoukkuepelaajaa mukana Italian MM-kisoissa, lisäksi muutama takavuosien MM-pelaaja - kova nippu, niputti Kari Raatikainen.

Nöyristellen hän ei kuitenkaan median ja yleisön edessä esiintynyt.

- Onneksi minulla on käytössä tällainen joukkue, jolla voi lähteä Mestarien liigaan, muistutti päävalmentaja.

Laura Pihlajamäki odottaa tiistaista tunnelmallista.

- Toivon, että tulee paljon väkeä ja saadaan sama hyvä fiilis kuin Dresden-ottelussakin. Vastustaja on toki tosi kova, tunnusti "Lapa".

- Olipa vastassa Kuortane tai Dinamo, omalla pelillä lähdetään ensisijaisesti liikkelle. Valmistautuminen taktisella tasolla on toki erilaista - nyt pitää tehdä huippuvalmistautuminen, huomautti kokenut keskipelaaja.

Pien uutinen LP SALOn leiristä saatiin illalla, kun varmistui, että nuori keskipelaaja Anna Czakan liittyy tiistai-illaksi joukkueen vahvuuteen. Salon Viestin 18-vuotias pelaaja saa siis elämänsä tulikasteen: kotikentällä Mestarien liigassa - ja vastassa Dinamo Moskova. Toki peliaika on tiukalla, mutta jo mukanaolo joukkueessa on varmasti hänelle - ja Salon Viestillekin - iso asia.

LP SALOn normaalikokoonpanosta ovat poissa keskipelaaja Pia Kinnunen sekä yleispelaaja/hakkuri Iida Murto.

LP SALO - DINAMO MOSCOW Salohallissa tiistaina 9.12.2014 klo 18.30

Otteluun on tehty runsaasti ennakkovarauksia ja väkeä on tulossa paljon - ehkä jopa Dresden-ottelua enemmän joten paikalle kannattaa tulla ajoissa. Hyvä on myös huomata käyttää urheilupuiston varsinaisen P-alueen lisäksi jäähallien ja uimahallin/golfkentän pysäköintialueita - eikä lukionkaan pihalta ole pitkä matka Salohalliin.

FAKTOJA Dinamo Moscow -joukkueesta:

* yksi maailman tunnetuimmista seuroista: 14 maan mestaruutta ja 11 Euroopan Cupin mestaruutta
* Venäjän Superliigassa viime kaudella hopeaa, Mestarien liigassa neljännesvälierissä
* yhtä ukrainalaispelaajaa (Marina Marchenko) lukuunottamatta täysin venäläisistä koostuva
* joukkueessa viisi syksyn 2014 MM-kisoissa Venäjää edustanutta pelaajaa
* nimekkäimmät: maajoukkuekapteeni/passari Ekaterina Kosianenko, maailmanmestaruudenkin voittanut hakkuri Natalia Obmochaeva, yleispelaajina MM-kultaa valloittaneet Tatiana Kosheleva ja Olga Fateeva sekä Mestarien liigan parhaana viime kaudella palkittu keskitorjuja Regina Moroz. Myös joukkueen libero Anna Malova ja Jana Scherban kuuluivat MM-kisajoukkueeseen Obmochaevan, Kosianenkon ja Morozin tapaan
Dinamo_pressi08122014.jpg
Perinteinen yleisölle avoin lehdistötilaisuus pidettiin jälleen kauppakeskus Plazassa.
.

anna_czakan.jpg

Anna Czakan täydentää tiistaina LP SALOn joukkuetta.
.

Tuomarit_supervisor_Dinamo08122014.jpg

Oikeutta illan ottelussa jakavat verkkotuomari Katarzyna Sokol Puolasta, CEV:n tarkkailija Mikhail
Frishman Azerbaidjanista ja päätuomari Wim Cambre Belgiasta. Kolmikko kuvattuna Salohallissa
illan teknisen kokouksen jälkeen.

Julkaistu: 8.12.2014 21:10

 
Helenankatu 17 - 24240 - SALO - 045 110 2253 - toimisto(a)lpviesti.fi - © LP Viesti