SivukarttaPalaute
Uutiset
Tulosta sivuEtusivu / Uutiset / Yleispelaaja Lena Lymareva testijaksolta vuoden sopimukseen
 

Yleispelaaja Lena Lymareva testijaksolta vuoden sopimukseen

Reilun viikon ajan LP Viestin testattavana ollut Lena Lymareva "läpäisi" testin ja seura teki pelaajan kanssa yhden vuoden sopimuksen. Lymareva täydentää naisten kotimaiseen Mestaruusliigaan ja samalla eurooppalaiseen Mestareiden liigaan valmistautuvan LP Viestin yleispelaajaosastoa.

Ukrainalaiselle 22-vuotiaalle Lena Lymarevalle sopimus ulkomaille on hänen uransa ensimmäinen, viimeiset vuodet hän on pelannut kotimaansa pääsarjaa kahdessa joukkueessa. Viime kaudella hän oli joukkueensa Reginan kapteeni.

- Testin perusteella Lena on juuri sellainen pelaaja kuin odotettiin. Hän on sopivan tasoinen pelaaja yleispelaajan rooliin Nooran ja Anun lisäksi ja niin saadaan siihenkin rooliin laajuutta ja kilpailua pelipaikoista, pohjustaa LP Viestin urheilutoimenjohtaja Tomi Lemminkäinen.

- Uskon, että Lena myös parantaa vielä jatkossa, kun oppii tuntemaan paremmin muut pelaajat ja joukkueen systeemit. Oleminen ensimmäistä kertaa ulkomailla varmaan toi myös jännitystä otteisiin testin aikana. Nuori pelaaja, joka pystyy kehittymään vielä pelaajana, arvioi Lemminkäinen.

- Lenan todellista potentiaalia pelikentällä ei varmaankaan ole vielä nähty, odotamme kehitystä. Systemaattisella fysiikkaharjoittelulla voi kehitys olla nopeaakin, pohtii päävalmentaja Kari Raatikainen.

- Kahden ukrainalaisen pelaajan yhteistyötä odotan suurella mielenkiinnolla, Raatikainen sanoo.

Lymarevan sopimuksen jälkeen LP Viestillä on neljä ulkomaalaista sopimuspelaajaa. Mestaruusliigan säännösten mukaan kentällä olevassa kokoonpanossa voi kuitenkin olla yhtä aikaa korkeintaan kolme ulkomaalaista pelaajaa, penkillä ja pöytäkirjakokoonpanossa lukumäärää ei ole rajoitettu. Mestarien liigan osalta samanlaisia pelaajarajoituksia ei ole.

LP Viestillä on nyt seitsemän 3-vuotista ja kuusi 1-vuotista pelaajasopimusta.

.

Lena_Lymareva_LP Viesti.jpg

Lena Lymareva
yleispelaaja, 182 cm, 22 v. (s. 3.6.1992, Severodonetsk)
kasvattajaseura Severodonchanka (UKR)

.

pelaajaura tiivistettynä:
* 5 vuotta Ukrainan pääsarjassa (Super League)
* kaudella 2013-14 joukkueensa Reginan kapteeni
* noin 100 pääsarjaottelua Ukrainassa
* mitalit Ukrainan pääsarjassa 0+1+0
* 2007 - 09 Ukrainan nuorten maajoukkueessa
* 2013 hopeaa opiskelijoiden mestaruuskisoissa

.

pelaajaura kausittain:
* 2006 - 07 Severodonchanka, UKR (Super League)
* 2007 - 08 Severodonchanka, UKR (Super League), hopeaa
* 2008 - 09 Severodonchanka, UKR (Super League)
* 2009 - 10 Regina, UKR (Major League)
* 2010 - 11 Regina, UKR (Major League)
* 2011 - 12 Regina, UKR, (Major League, sarjan voitto)
* 2012 - 13 Regina, UKR (Super League)
* 2013 - 14 Regina, UKR (Super League)

.

LP Viestin pelaajasopimustilanne 29.7.2014
Anu Ennok (EST), yleispelaaja, sopimuskausi 2014-17
Viktoriia Tuchashvili (UKR), passari, 2014-17 *)
Noora Kosonen, yleispelaaja, 2014-17
Roosa Koskelo, libero, 2014-17
Kaisa Jokinen, keskipelaaja, 2014-15
Mira Hämäläinen, hakkuri, 2014-17
Iida Murto, yleispelaaja/hakkuri, 2014-17
Dubravka Rakic (SRB), hakkuri/keskipelaaja, 2014-15
Venla Hyttinen, passari, 2014-17
Pia Kinnunen, keskipelaaja, 2014-15
Laura Pihlajamäki, keskipelaaja, 2014-15
Aino Linnamaa, libero, 2014-15
Lena Lymareva, yleispelaaja, 2014-15

.

*) Viktoriia Polishchuk avioitui heinäkuussa ja otti samalla käyttöön miehensä sukunimen Tuchashvili

Julkaistu: 28.7.2014 14:49

 
Helenankatu 17 - 24240 - SALO - 045 110 2253 - toimisto(a)lpviesti.fi - © LP Viesti