SivukarttaPalaute
Uutiset
Tulosta sivuEtusivu / Uutiset / Kuortaneen puolustustaistelu ei riittänyt Salohallissa erävoittoon saakka
 

Kuortaneen puolustustaistelu ei riittänyt Salohallissa erävoittoon saakka

LP Viesti vahvisti odotetusti kotihallissaan naisten lentopallon Mestaruusliigan kärkipaikkaansa Kuortaneen valmennuskeskuksen "kustannuksella". Lukemat 3-0 olivat valmiita tunnissa ja kymmenessä tehokkaassa peliminuutissa.

.

Vieraiden passari, kapteeni ja joukkueensa parhaana palkittu Tiia Pohjonen ei lähtenyt tappiota surkuttelemaan.
- Ehkä alussa oli otteissa jännitystä, mutta toisesta erästä lähtien pelattiin jo aika lailla omalla tasollamme. LP Viestin torjunta ja puolustus vaan ovat niin vahvoja, että pisteen tekeminen heitä vastaan on vaikeaa. Haastamaan lähdettiin kärkijoukkuetta sen kotisalissa, tiivisti Pohjonen.
- Kaikkiaan on hienoa ollut päästä mukaan liigaan ja pelaamaan näitä kovia pelejä, niitä tarvitaan, kiitteli joukkueen kippari.
- Sarjassa ei juuri mikään ole yllättänyt, totesi Pohjonen.
.
Kotijoukkueen parhaana palkittiin Noora Kosonen.
- Hyvällä mielellä lähdettiin pelaamaan tätä peliä ja hakemaan taas tuntumaa viikonlopun cup-finaalia ajatellen. Oma peli meni ihan ok, ei ole juuri valittamista, tuumaili Kosonen.

Lukemat olivatkin komeat: 18/+13.
- Hyvin Kuortane meitä haastoi, puolusti hyvin ja pisti meidät tekemään tosissaan töitä, antoi Kosonen tunnustusta vastustajalle.
.
- Ollaan me huonompiakin pelejä pelattu, mutta tasoero vaan on liian iso Saloa vastaan, tiivisti Kuortaneen valmentaja Aapo Rantanen.
- Siitä voi antaa joukkueelle kiitosta, ettei tehty paljon tyhmiä virheitä, kiitteli valmentaja.
.
Kotijoukkueen päävalmentaja Kari Raatikainen peluutti kahdessa ensimmäisessä erässä jonkin verran vaihtopelaajia, liigakasteensa sai mm. 15-vuotias Salon Viestin juniori Iida Murto. Kolmas erä pelattiin samalla "ykköskokoonpanolla".
- Sille kuusikolle tarvittiin vähän enemmän peliaikaa, koska heillä ei sitä peleissä vielä ole - tämä ajatellen sitä cupin finaalia, muistutti Raatikainen
- Anu Ennok palasi taas kuusikkoon ja oli hyvä - mutta voi olla parempikin, huomautti Raatikainen.
LP Viestin normaalista avauskokoonpanosta Dubravka Rakic oli ainakin keskiviikkona vielä sivussa pohjevamman takia.
.
Kuortane houkutteli Salohalliin mukavasti 651 katsojaa - toki paikallisen lentopalloystävän tarjoaman ilmaisen sisäänpääsyn avittamana.

.

LähiTapiolan pisteet: Roosa Koskelo 1 piste, Anu Ennok 2 pistettä, Noora Kosonen 3 pistettä

.

Parhaina palkitut, otteluisäntä GPF Japi: Tiia Pohjonen ja Noora Kosonen.

.

Tilastot:http://livescore.dicode.fi/index.php?r=results/detailed&id=1241&backUrl=http%3A%2F%2Flivescore.dicode.fi%2Fresults.html%23MESTARUUSSARJA%2C2014-01-06%252000%3A00%3A00%2C2014-01-13%252000%3A00%3A00 .

.

Salon Seudun Sanomien nettijuttu ottelustahttp://www.sss.fi/uutiset/urheilu/581608.html .

.

LP Salo_Fenerbahce_uusittu2.JPG - pienennetty

Julkaistu: 8.1.2014 21:08

 
Helenankatu 17 - 24240 - SALO - 045 110 2253 - toimisto(a)lpviesti.fi - © LP Viesti