SivukarttaPalaute
Uutiset
Tulosta sivuEtusivu / Uutiset / Someron Pallon kasvatti Mira Hämäläinen LP Viestiin hakkurin paikalle
 

Someron Pallon kasvatti Mira Hämäläinen LP Viestiin hakkurin paikalle

LP Viesti on tehnyt 1-vuotisen pelaajasopimuksen hakkuri Mira Hämäläisen kanssa. 19-vuotias ja 182-senttinen Mira Hämäläinen siirtyy Saloon viime kauden hopeajoukkue LP Kangasalasta, jossa hänen kautensa keskeytyi loukkaantumiseen joulukuussa 2012 kärkiottelussa juuri LP Viestiä vastaan.

.

Mira Hämäläisen pelaajaura alkoi kasvattajaseura Someron Pallossa kaudella 2008-09 (joukkueen valmentajana toimi Vesa Kujanpää). Seuraavakin kausi sujui samassa seurassa, nyt valmentajaksi tuli LP Viestin nykyinen päävalmentaja Kari Raatikainen. Kahden Varala-kauden jälkeen Mira siirtyi viime kaudeksi LP Kangasalan riveihin ja kuittasi Suomen cupin kullan ja SM-hopean.

Suomen naisten 33 pelaajan maajoukkueryhmässä Mira Hämäläinen oli keväällä 2012. Nuorten maaotteluita hän on pelannut 28 kpl, viimeiset kesällä 2012 alle 19-vuotiaiden EM-karsinnoissa.

Junioreissa Mira Hämäläinen on voittanut C-tyttöjen SM-hopeaa kaksi kertaa (SoPa ja Mesto) sekä kultaa keväällä 2012 ja 2013 (LP Kangasala).

- Aamun ensimmäisissä treeneissä ja jo muutenkin olo on tuntunut heti kovin kotoiselta. Mukana on mm. Varala-kausilta tuttuja pelaajia (Micu, Noora ja Iida), jutteli Mira maanantain lehdistötilaisuudessa.

Joulukuinen loukkaantuminen on toki vielä mielessä, mutta ei "peikkona".

- Heti sen tilanteen jälkeen totesin, että nyt kävi pahasti ja harmitti tosi kovin kun tiesi mitä siitä seuraa. Nyt on kuitenkin taas puhtia vaikka kuinka paljon, kuvailee Mira tämän päivän tilannetta.

Eturistisiteiden katkeaminen vei somerolaisen pitkäksi ajaksi vaihtopenkille, nyt harjoitus on jo hyvässä vauhdissa.

- Täydet liikkuvuudet jalassa jo on, mutta kuten Tuomas Sallinenkin aamulla sanoi, voimaa on saatava lisää.

- Into on kova ja voi olla, että Tuomas sitä intoa joutuu välillä tasoittelemaan, naurahtaa Mira iloisesti.

- Tarkoitus on kehittyä jatkossa paljon ja nyt kirkkain mitali on silmissä, lupaa kevään ylioppilas.

Kentän ulkopuolella opiskelut ovat siis siinä vaiheessa, että jatkoa on mietittävä.

- Liikunnanohjaaja tai liikunnan opettaja ovat ensimmäisinä mielessä ja olen hakenut sekä Saloon että Tampereelle, mutta oheen on tullut myös liiketalouden tradenomi-opinnot, miettii Mira Hämäläinen tulevaisuuttaan.

Avointa ja varmaa hakkurin paikkaa valmennuskaksikko Raatikainen-Lemminkäinen ei Miralle kuusikosta ole luvannut.

- Hakkurin paikka on se mieluisin, mutta olen valmis myös yleispelaajan paikalle - aiemmin olen myös pelannut myös keskipelaajana, huomauttaa Mira.

Pitkällä aikavälillä Mira Hämäläinen miettii myös ulkomaan pelikenttiä.

- Haluan olla ensin runkopelaaja kotimaan kentillä, ratkaisupelaaja liigassa, sen jälkeen voi miettiä asioita Suomen ulkopuolella, perustelee Mira ja viittaa myös vielä nuoreen ikäänsä.

.

Mira Hämäläisen sopimuksen jälkeen LP Viestillä on valmiina kahdeksan pelaajasopimusta ensi kaudeksi. LP Viesti infoaa uudesta, maajoukkuetason ulkomaalaisesta sopimuspelaajasta parin viikon kuluttua, samalla Salossa on passarin paikkaa seurasta hakeva ulkomaalainen passari.

.

Mira_Hämäläinen_LP_Viesti.jpg

Mira Hämäläinen liittyi maanantaina LP Viestin harjoitus-

rinkiin.

.

Mira Hämäläinen

hakkuri, 19 vuotta (s. 5.3.1994), 182 cm

kasvattajaseura Someron Pallo, 1-vuotinen sopimus LP Viestin kanssa kaudelle 2013-14

.

pelaajaura:

kausi 2008-09 SoPa (valmentajana Vesa Kujanpää)

kausi 2009-10 SoPa (valm. Kari Raatikainen)

kausi 2010-11 Varala

kausi 2011-12 Varala

kausi 2012-13 LP Kangasala, SM-hopeaa, Suomen cupin kulta

Suomen naisten maajoukkueryhmässä (33 pelaajaa) keväällä 2012

.

Nuorten maaottelut (28kpl):

- 2009 Baltic Cup kulta (4 peliä) Viro

- 2010 PM-kulta, joukkueen MVP* (5 peliä) Tanska

* = Most Valuable Player, joukkueen arvokkain pelaaja

- 2010 Baltic Cup kulta ( 4 peliä) Liettua

- 2011 U18 EM-karsinnat (4 peliä) Slovakia

- 2011 U20 MM-karsinnat (4 peliä) Venäjä

- 2012 U19 EM-karsinnat (4 peliä) Romania

- 2012 U19 EM-jatkokarsinta (3 peliä) Bulgaria

.

Aluejoukkueen turnaukset:

2008 C-tytöt kulta, all stars pelaaja

2010 B-tytöt hopea

2011 B-tytöt kulta, all stars pelaaja

.

Seurajoukkueen menestykset junioreissa:

- 2009 C-tytöt SM-hopea SoPa, all stars pelaaja

- 2010 A-tytöt SM-hopea Mesto

- 2012 A-tytöt SM-kulta LP Kangasala

- 2013 A-tytöt SM-kulta LP Kangasala

.

LP Viestin pelaajasopimustilanne 27.5.2013:

Mira Hämäläinen, hakkuri
Sini Häkkinen, yleispelaaja
Kaisa Jokinen, keskipelaaja
Roosa Koskelo, libero
Noora Kosonen, yleispelaaja
Michaela Madsen, keskipelaaja
Iida Paananen, passari
Dubravka Stojanovic, keskipelaaja

.

TuomasSallinen_Salohallissa 27052013.jpg

LP Viestin uusi fysiikkavalmentaja Tuomas Sallinen veti maanantaina pienelle,

mutta terävälle joukolle viikon ensimmäisen fysiikkatreenin. Mukana olivat mm.

uudet viestiläiset Iida Paananen ja Mira Hämäläinen.

Julkaistu: 27.5.2013 11:56

 
Helenankatu 17 - 24240 - SALO - 045 110 2253 - toimisto(a)lpviesti.fi - © LP Viesti