SivukarttaPalaute
Uutiset
Tulosta sivuEtusivu / Uutiset / Viikonloppu Virossa fanien tukemana
 

Viikonloppu Virossa fanien tukemana

LP Viesti jatkaa lentopallon Mestaruusliigaa lauantaina Virossa, Viljandissa. Ottelu Viljandi - LP Viesti alkaa klo 17.00.
LP Viestin joukkue lähtee Salosta matkaan jo perjantaina illalla ja saa lauantaina aamulla liikkeelle lähtevän fanijoukon tuekseen peliin. Fanimatkalaisia Viroon lähtee 35 henkilöä.

Sarjataulukon perusteella Viron matkalta voisi odottaa helppoakin pistepottia, mutta esimerkiksi keskiviikkoinen HPK-Pieksämäki -ottelu (0-3) osoitti, että pelit on pelattava kentällä, ei sarjataulukon teorian perusteella. Toki lauantai-illan ottelussa voi olla vain yksi suosikki.

HPK:n tappio keskiviikkona tasoitti kerralla liigan kärkijoukkoa: HPK toki johtaa (10 ottelua, 24 pistettä), mutta ottelun vähemmän pelannut LP Kangasala on teoriassa siitä vain kahden pisteen päässä (9 ott./19 p.) ja LP Viesti voi kolmella voitolla nousta hämeenlinnalaisten kanssa tasapisteisiin, koska sillä on pelattuna vasta 7 ottelua, joista saaliina 15 pistettä.
Näin teoriassa.

Viljandi-ottelun jälkeen LP Viestillä on edessään - jälleen - syksyn toistaiseksi tärkein ottelu, kun Salohallissa ratkaistaan keskiviikkona 28.11. klo 18.30 Suomen cupin toinen finaalipaikka. HPK johtaa välieräsarjaa 1-0, finaaliin tarvitaan kaksi otteluvoittoa. Mikäli LP Viesti voittaa keskiviikon toisen pelin, pelataan ratkaisun saamiseksi ns. kultainen erä.

Ennen joulutaukoa LP Viesti pelaa vielä seuraavat ottelut:
la 24.11. klo 17.00 Viljandi - LP Viesti, Mestaruusliigaa
ke 28.11. klo 18.30 LP Viesti - HPK, Suomen cup, välierä, 2. osaottelu + mahdollinen ns. kultainen erä
la 1.12. klo 17.00 OrPo - LP Viesti, Mestaruusliigaa
su 2.12. klo 17.00 LP Viesti - Pislaploki, Mestaruusliigaa
to 6.12. klo 21.00 Peelpush Meijel - LP Salo, Challenge cup
su 9.12. klo 17.00 LP Viesti - Pieksämäki, Mestaruusliigaa
to 13.12. klo 18.30 LP Salo - Peelpush Meijel, Challenge cup
la 15.12. klo 16.00 LiigaEura - LP Viesti, Mestaruusliigaa
ma 17.12. klo 18.30 LP Viesti - LP Kangasala, Mestaruusliiga, Urho-TV-ottelu

Viljandi - LP Viesti -ottelua voi seurata Mestaruusliigan livescoren kautta osoitteessa http://www.lentistilasto.net/livescore/livescore.php .

Mikäli yhteydet ovat kunnossa, LP Viestin nettisivuilla pyritään ottelua seuraamaan myös liveseurannan kautta.

Julkaistu: 23.11.2012 13:00

 
Helenankatu 17 - 24240 - SALO - 045 110 2253 - toimisto(a)lpviesti.fi - © LP Viesti