SivukarttaPalaute
Uutiset
Tulosta sivuEtusivu / Uutiset / LP Salo riemukkaaseen voittoon Stuttgartista!
 

LP Salo riemukkaaseen voittoon Stuttgartista!

LP Salo ja saksalainen Smart Allianz Stuttgart järjestivät hienon eurooppalaisen lentopalloillan keskiviikkona naisten CEV Cupin toisen kierroksen ensimmäisessä osaottelussa. 938 päisen kotiyleisön riemuksi LP Salo vei viisieräisen trillerin nimiinsä 3-2 (28-26, 20-25, 17-25, 25-23, 15-11).

Ottelua sävyttivät molempien joukkueiden hyvät ja huonot hetket. LP Salo nousi avauserän voittoon hankalista 20-15 -lukemista, kun kaksi seuraavaa erää olivat taas vieraiden näytöstä. Myös neljäs erä vaikutti jo kääntyvän Stuttgartille, mutta LP Salo sai pelinsä kuntoon kreivin aikaan.

LP Salo pystyi jatkamaan hyvää peliään myös päätöserässä, ja varmisti näin ollen tiistaina Stuttgartissa pelattavaan toiseen osaotteluun itselleen vähintään pääsyn kultaiseen erään.

- Erien alut olivat meiltä viimeistä erää lukuunottamatta järkeään huonoja. Pystyimme kuitenkin nousemaan takaa voittoon ja se kertoo tällaisessa ottelussa joukkueesta hyvää. Paljon pitää kuitenkin parantaa, jos meinaamme mennä Stuttgartissa vielä tästä otteluparista jatkoon, LP Salon päävalmentaja Teemu Sarna tuumi.

- Olen luonnollisesti pettynyt tappioon, mutta ylpeä taistelusta, jota joukkue esitti meidän hankalassa loukkaantumistilanteessamme. Kotona odottaa kolme pelaajaa paranemista ja tänäänkin Vendula Adlerova kävi kentällä vain ottelun lopussa. Fysiomme tekivät myös kovasti töitä, jotta Kim Renkema pystyi tänään ylipäänsä pelaamaan. Lievä loukkaantuminen näkyikin erityisesti hänen vastaanotossaan, Smart Alliance Stuttgartin valmentaja Jan Lindemair taustoitti.

LP Salon ykköspelaaja oli ainoana läpi ottelun tasaisesti pelannut Tatsiana Lapukhina. Valkovenäläishakkuri iski tehot 27/+17, joista avauserässä yksin 13/+10. Päätöserässä esiin nousi Kaisa Jokinen (16/+13) useilla tärkeillä torjunnoillaan. LP Salon riveissä debytoi keskiviikkona kanadalainen yleispelaaja Liz Cordonier (8/+3), joka paransi monen muun kotijoukkueen pelurin tavoin otteitaan pelin edetessä.

- Koko joukkueen 58 prosentin vastaanotto oli positiivinen asia. Liberomme Hillaelina Hämäläisen maine on nähtävästi kiirinyt pitkin Eurooppaa, joten vastaanotossa muut joutuivat ottamaan vastuuta. Toisessa osaottelussa meidän on saatava syöttöämme vieläkin kovemmaksi, jotta saamme Stuttgartin hyökkäysuhan pois, Sarna vaati.

Tasaisen vierasjoukkueen vahvin oli Sabrina Ross (19/+12).

Toinen osaottelu pelataan Stuttgartissa ensi viikon tiistaina alkaen klo 21.00 Suomen aikaa.

Julkaistu: 11.1.2012 22:11

 
Helenankatu 17 - 24240 - SALO - 045 110 2253 - toimisto(a)lpviesti.fi - © LP Viesti