SivukarttaPalaute
 

Myrskyn silmässä

Mira 0 19.11.2013, 7:58

Viikko vierähti taas nopeasti ja itsekin havahduin siihen, kuinka hurjaa vauhtia aika tähän asti onkaan kulunut! Kauden ensimmäisen blogin ilmestyttyä ajattelin miten hurjan paljon aikaa mulla vielä onkaan omaani, ja tässä sitä nyt ollaan!

Uutena Viestiläisenä moni asia on luonnollisesti tullut uutuutena minulle, mutta en tunnu vieläkään pääsevän yli siitä, miten hienosti ja millä omistautumisella asiat hoidetaan joukkueen taustalla! Ja kun pisteeksi i:n päälle lyödään joukkue täynnä mahtavia ihmisiä ja pelaajia, ymmärtää kyllä nopean ajankulun.

Edellinen viikkomme alkoi huilipäivällä Suomen Cupin pelien tiimoilta ja keskiviikkona vastaamme asettui HPK, josta saaliina täydet kolme pinnaa! Torstaina vedettiin taas happea, koska viikonlopuksi oli tiedossa pitkä metsästysreissu Kuortaneen lakeuksille. Edessä olivat tuplapelit valmennuskeskuksen tyttöjä vastaan ja testit sokerina pohjalla. Ja itse lähtöhän sujui tuttuun tapaan Salohallilta erittäin hilpeissä merkeissä aikaisesta herätyksestä huolimatta!

Kuortaneelle saavuttuamme hypättiin melkein suoraan bussista pelikentälle eikä tuomarin viimeiseen puhallukseenkaan kauaa mennyt, kun lauantain voitto merkittiin meille 3-0. Katsojiakin oli saapunut Mestaruusliigan kertoman mukaan yli 150 kappaletta, joista n. 100 oli haamuja.

Sunnuntain ihanaan aamuun saatiin herätä Eino-myrskyn siivittämänä ja jotenkin olin näkevinäni porukan pienimpien lentelevän pitkin urheiluopistoa sen normaalin aamuKÄVELYN sijaan. Rannalla katsellessamme korkeita aaltoja kuulin myös jonkun ehdottavan aamu-uintia. Hengissä kuitenkin selvittiin, aamutreenit treenailtiin ja toinen kamppailukin Kuortanetta vastaan voitettiin selvin lukemin, 3-0. Saldona siis koko viikolta kolme voittoa ja hurjat yhdeksän (9!!) pistettä! Erityisesti mieleen jäivät meidän joukkueen puhelinkoppi-torjunnat ja ässä-syötöt, tietenkin HEIJAAHEIJAA-huudolla höystettynä :). Myös viikonlopun mukana ollut Sonja ´´Sone´´ Ahlqvist pyöritti useat pätkät meidän peliä erittäin mallikkaasti ja sai samalla tulikasteensa liigassa. Myös Anu Ennok oli hurjana ja otti 6 Lähitapiola-pistettä, sijoittuen ensimmäiseksi pistetilastossa, HYVÄ LENNOKKI!

Paluumatkalle päästiin nopeasti, johtuen myös pelin aikaisuudesta. Viihdepuolesta huolen piti Essi (kavereiden kesken Schessi tai Scheisse) huikeilla karaoke sooloillaan ja yrittihän se tehdä myös tuttavuutta jääkiekkopoikien kanssa menemällä ´´'vahingossa´´ heidän bussiinsa. Putken yllyttämänä tietysti ;)

Seuraava viikko mennäänkin fyysisemmissä merkeissä ja viikonloppuna ladataan akut tuleviin koitoksiin, kuten 4.12. pelattavaan CEV Cupin 2.kierrokseen Rote Raben Vilsbiburgia vastaan. Tulkaapahan sankoin joukoin huutamaan Korpit kotimatkalle!

Mira #10

Bloggaajan kaikki kirjoitukset

Mieletöntä alkavaa viikkoa täältä rapakon takaa!
07.11.2016 01:13 0 Mira
Viikon blogi tulee tällä kerralla kaukaa Kanadasta, Torontosta, jossa kolme kautta LP Viestissä pelannut hakkuri Mira Hämäläinen tällä hetkellä on.
Eteenpäin, sanoi Vaari lumessa!
12.01.2016 06:27 0 Mira
Viimeisiä viikkoja viedään
09.09.2015 08:52 0 Mira
Tough times don't last - tough teams do
11.01.2015 11:33 0 Mira
Kolme K:ta - Kalenterikuvaukset, Kisakallio, Kaudenalku
22.09.2014 03:08 0 Mira
KUKA MUU MUKA!? NO LPV!! - Finaaleissa tavataan!
17.03.2014 10:17 0 Mira
Myrskyn silmässä
19.11.2013 07:58 0 Mira
 
Helenankatu 17 - 24240 - SALO - 045 110 2253 - toimisto(a)lpviesti.fi - © LP Viesti