SivukarttaPalaute
 

Tunteikas peli: voitto ja tappio

Noora 0 30.10.2017, 17:58
Noora Kosonen palauttelee blogissa vielä muistiin kaksi viime viikon isoa tapahtumaa: voitokkaan, mutta myös tappiollisen Mestarien liigan pelin sekä Bonusta Junnuille -tapahtuman. Mutta katseet ovat jo eteenpäin.
Palataanpa viime keskiviikkoon ja Salohalliin. Mestarien liigan ottelu, LP Salo vastaan bulgarialainen VC Maritza Plovdiv. Kaikki eivät välttämättä 1,5 erän pelaamisen jälkeen olisi uskonut, että nousemme vielä taistelemaan jatkopaikasta. Tilanne toisessa erässä oli muistaakseni 7-14. Vastustaja oli 11 pisteen päässä jatkopaikasta. Mutta me emme olleet luovuttaneet. Pian tilanne olikin kääntynyt päälaelleen, pistetaulu näytti 17-14 meidän hyväksemme. Nappasimme siitä erävoiton. Ja pian toisen. Ja vielä kolmannen. Olimme voittaneet ottelun, mutta tiesimme ettei se vielä riittänyt. Oli edessä kultainen erä, jossa taistelimme loppuun asti voitosta. Vastustaja oli siinä kuitenkin kolmen pisteen verran vahvempi, ja he etenivät seuraavalle kierrokselle.

Viime viikosta päällimmäisenä mielessä on tämä tunnerikas peli. Miten onkaan mahdollista tuntea niin suurta iloa ja niin suurta pettymystä todella lyhyen ajan sisällä? Se tunne, kun nousimme yhdessä, joukkueena takaisin peliin alun ahdingon jälkeen. Se tunne, kun voitimme pelin.

Ja se tunne, kun ottelun viimeinen pallo putoaa meidän kenttäpuoliskollemme. Tunteiden ääripäitä.

Kaikesta huolimatta olen äärimmäisen ylpeä joukkueestamme. Emme luovuttaneet missään vaiheessa ja jätimme kentälle kaikkemme. Myös yleisö antoi kaikkensa, tunnelma Salohallissa oli aivan mahtava, kiitos siitä kaikille! Ja onneksi kansainväliset pelit eivät kuitenkaan ole kokonaan ohi, vaan saamme jatkaa niitä CEV cupissa!

Perjantaina palasimme Mestaruusliigan makuun, kun voitimme Salohallissa WoVon 3-0. Bonusta junnuille -tempaus veti halliin yli 1000 ihmistä ToLen syntymäpäivän kunniaksi.

Viikonloppu oli vapaa, joten pääsimme siirtämään ajatukset hetkeksi pois lentopallosta ja lepäämään.

Nähdään Salohallilla keskiviikkona ja lauantaina, kun vieraiksemme saapuvat LP Kangasala ja Pölkky Kuusamo!

Noora

Bloggaajan kaikki kirjoitukset

Tunteikas peli: voitto ja tappio
30.10.2017 05:58 0 Noora
Noora Kosonen palauttelee blogissa vielä muistiin kaksi viime viikon isoa tapahtumaa: voitokkaan, mutta myös tappiollisen Mestarien liigan pelin sekä Bonusta Junnuille -tapahtuman. Mutta katseet ovat jo eteenpäin.
Onnellisuusaakkoset
14.11.2016 09:34 0 Noora
Kauden seuraavan blogin kirjoittaja Noora lähtee positiivisin mielin uuteen viikkoon - onnellisuusteemalla.
Kevätkausi avattu
18.01.2016 11:26 0 Noora
Kausi lähestyy
21.09.2015 11:44 0 Noora
Katse eteen ja suupielet ylöspäin..
18.01.2015 10:17 0 Noora
Kovia pelejä Saksassa
06.10.2014 10:52 0 Noora
Mennää vaa!
19.01.2014 11:18 0 Noora
Saksaa valloittamassa
08.10.2013 12:54 0 Noora
Salo-Ukraina-Salo-Rovaniemi-Salo
11.02.2013 05:18 0 Noora
Jos sul on nälkä suu auki AA!
28.10.2012 08:41 0 Noora
Viime viikko pyhitettiin treenaamisen lisäksi vain yhdelle tärkeälle pelille. Europelit alkoivat vihdoinkin, kun kova ranskalainen joukkue Beziers VB saapui vieraaksemme Ranskan lämmöstä suorastaan hyytävään Salohalliin. Siellä Beziersin pelaajien oli nimittäin turvauduttava niin kaulaliinoihin kuin korvaläppiin sekä tyydyttävä katkeraan 2-3 tappioon. Jäätävää. (LUE LISÄÄ KLIKKAAMALLA OTSIKKOA)
 
Helenankatu 17 - 24240 - SALO - 045 110 2253 - toimisto(a)lpviesti.fi - © LP Viesti