SivukarttaPalaute
 

Odotettu Mestarien liigan viikko

Roosa 0 25.10.2017, 6:18
Sopivasti Mestarien liigan kotipelipäivän aamuun LP Viestin ensimmäisen kauden pelaajan Roosa Heikkiniemen blogi: vielä paluu Bulgariaan, mutta katse illan ottelussa.
Kaikkien hartaasti odottama viikko on takana. Mestarien liiga on meidän osalta avattu Bulgariassa VC Maritzaa vastaan. Viikkoon mahtui melkoinen tunneskaala: onnentuuletuksia, pettymyksiä sekä lopulta myös runsaasti väsymystä. 19 tunnin paluumatkasta ja univelasta on pikkuhiljaa päivien kuluessa palauduttu ja keskiviikkona on taas aika nauttia sydämen kyllyydestä.

Matka alkoi maanantaina, kun suuntasimme Helsingin kautta laivalla Tallinnaan. Heti alkuun sattui pieni vastoinkäyminen, kun huomasimme lääkelaukun unohtuneen Salohallille. Suomalaiseen tapaan syyllisiä ei tietenkään alettu etsimään. Tilanteesta kuitenkin selvittiin huumorilla ja uutta laukkua alettiinkin matkaa varten kokoamaan ripeään tahtiin. Perustarpeet kasaan ja tuloksena syntyikin aivan uniikki punainen Rimi-muovikassi versio. Repakin ylpeänä sitä esitteli vastustajien staffille.

Laivamatka oli tuskainen, sillä merellä vallitsi melkoinen tuulenpuuska. Laiva keinui voimakkaasti ja aiheutti pahoinvointia, mutta onneksemme matka kesti vain pari tuntia. Saavuttuamme Tallinnaan suuntasimme suoraan satamasta ruokapöytään ja tämän jälkeen vielä pikainen eväiden haku. Sitten olikin aika siirtyä lataamaan akkuja tulevaa lentopäivää varten.

Aamusta iltapäivään aika kuluikin lentokoneessa ja bussissa. Lensimme Sofiaan Varsovan kautta ja siitä jatkoimme bussilla majoituskaupunkiimme. Heti Bulgariaan saavuttuamme lähes kaikkien suille levisi hymy, jonka aiheuttajaa ei Suomessa liian usein näe. Aurinkoisuus ja lämpö tekivät silminnähden vaikutuksen jo ensikohtaamisella.

Seuraavat päivät käytettiin tulevaan pelihalliin tutustumiseen. Halli oli iso ja hyvin erilainen, mitä Suomessa yleensä tulee vastaan. Kun matkustamiset oltiin saatu karisteltua Villen venyttely- ja palauttelutuokioiden avulla, homma alkoi taas luistaa. Parin hyvän treenin ansiosta pallotuntuma oli taas palautunut torstain koitosta varten. Hallin lisäksi myös muut puitteet (wifi) oli hoidettu hienosti, joten pystyimme täysillä keskittymään vain ja ainoastaan oleelliseen.

Pian koittikin jo torstain pääpäivä. Jo aamupalasta lähtien joukkueen sisällä pystyi havaitsemaan jännittyneen ja innostuneen fiiliksen. Aamutreenit tuttuun ja turvalliseen tapaan, ravintoa ja omat valmistautumisrituaalit ja kaikki työ oli tehty peliä varten. Jo hyvin pian olikin aika astua taraflexille. Kaikkien mielissä oli varmasti Tomin ohjeista tärkein "Nauttikaa! Näin upeita mahdollisuuksia ei kovinkaan usein saa kokea."

Pelistä meillä jäi hampaankoloon, mutta onneksi edessä on vielä uusi tilaisuus antaa kaikkensa. Tule sinäkin nauttimaan näistä ainutlaatuisista kokemuksista kanssamme! Eiköhän näytetä salolaisen ja suomalaisen lentopalloyleisön voima!

Nähdään Salohallilla keskiviikkona klo 19.

Roosa

Bloggaajan kaikki kirjoitukset

Odotettu Mestarien liigan viikko
25.10.2017 06:18 0 Roosa
Sopivasti Mestarien liigan kotipelipäivän aamuun LP Viestin ensimmäisen kauden pelaajan Roosa Heikkiniemen blogi: vielä paluu Bulgariaan, mutta katse illan ottelussa.
 
Helenankatu 17 - 24240 - SALO - 045 110 2253 - toimisto(a)lpviesti.fi - © LP Viesti