SivukarttaPalaute
 

Kevättä ilmassa, matkaa läheltä seuranneen ajatuksia

Jouni 0 13.2.2017, 18:58
Tämän viikon blogi tulee staffin ryhmästä, kun joukkueenjohtaja Jouni Salmenjaakko on laittanut taustavoimien edustajana ajatuksiaan esille.
Meneillään oleva kausi kääntyy runkosarjan osalta kohti loppuaan ja tätä kirjoittaessa on juuri takana tiukka kärkikamppailu HPK:ta vastaan. Ottelu herätti varmasti monenlaisia ajatuksia niin pelaajissa, staffissa kuin kannattajissakin.
Ottelun tarkempi analysointi antaa luvan odottaa paljon kun käännytään kohti play-off- pelejä ja sen myötä mitalipelejä.

Arkkivihollisemme HPK pääsi viime keväänä yllättämään hallitsevan mestarin. Edelleen kun pohdin viime kevään tapahtumia, en voi välttyä ajatukselta kuinka näin pienten marginaalien pelissä pienet erot lopulta ratkaisevat. Iso rooli on urheilijoiden sekä taustajoukkojenkin henkisellä latauksella, ja sen latauksen hallinnalla.

Viime keväästä on jäänyt Lenan loukkaantuminen finaalisarjassa elävästi mieleen. Joukkueessa toki riitti viime vuonnakin vastuunkantajia Lenan loukkaantumisesta huolimatta, mutta jollain lailla silloin katsojan roolissa tuntui kuin jokin henkinen haavoittuvuus olisi leimannut sitä lyhyttä hetkeä.

Viime vuoden hopean jälkeen alkukauden otteluissa HPK oli vahvasti niskan päällä aina Suomen Cupin toiseen erään asti. Tuossa finaalissa ensimmäinen erä oli vastustajalta vahvaa tekemistä ja meiltä puuttui ehkä ilo ja tahto.

Mutta, tuon hävityn erän jälkeen joukkueessa syttyi jokin perisuomalainen, vai pitäisikö sanoa laajemmin perislaavilainen taistelutahto. Aivan kuin tytöt olisivat päättäneet, että nyt tämä riittää. Varmasti myös kokenut valmennusjohto osasi käsitellä joukkuetta oikealla tavalla tuona kriittisenä hetkellä.

Kentälle tuli joukkue, jonka silmät olivat kirkkaat, mahdottomiakin palloja noukittiin peliin ja pelin hallinnasta taisteltiin joukkueen sloganin mukaisesti, "one team, one heart". Kauden ensimmäisen voitetun erän jälkeen ei ollut enää paluuta takaisin altavastaajan rooliin.

Tuo finaaliottelu oli yksi upeimpia urheiluhetkiäni. Vaikka roolini joukkueessa on lähinnä statistin rooli, kuitenkin joukkueessa on sanoinkuvaamatonta voimaa, yhdessä tekemisen voimaa ja siihen kuuluminen tuntuu päivä päivältä enemmän etuoikeudelta.

Oli lähinnä huvittavaa lukea ottelusta ennakkoon median arvioita, joiden mukaan Suomen Cup- finaali on suunnilleen verrattavissa 2. divisioonan kierrokseen. Ottelulla oli paljon suurempi merkitys ja sen myötä LP Viesti ilmoittautui naarasleijonan karjahduksella kevään mitalipeleihin.

Siitä osoituksena lauantainkin ottelu. Vaikka lopputulos oli pettymys, oli joukkue kuitenkin miltei kaikilla osa-alueilla vastustajaa vahvempi. Ainoastaan omat virheet koituivat kalliiksi. Ja niihin on mahdollisuus vaikuttaa itse.

Henkinen puoli on huippu-urheilussa ollut tunnettu salaisuus jo jonkin aikaa, mutta vielä käytännössä paljolti jää valmentajan vastuulle. Hyvin urheilijan tunteva valmentaja toki kykenee reagoimaan ja toimimaan, mutta joukkueurheilussa vallitsee vielä erikseen joukkueen sisäinen henkinen tila, joka parhaimmillaan tukee kanssamatkustajaa myös vaikeammallakin hetkellä. Sitä on vaikea kuvailla mutta tämä oli upeaa olla todistamassa Hämeenlinnassa.

Ja kuten niin monasti olemme kuulleet, sponsorit, fanit ja taustajoukot ovat se "kahdeksas" pelaaja ja erityisen tärkeässä osassa tässä kokonaisuudessa. Erityisesti kun ei ole se paras päivä. Silloin kannustava sana tai vaikka lämmin hymy voi olla se siemen, joka kääntää vaikean hetken voitoksi.

Tämä joukkue alkaa olemaan valmiina kevään ratkaiseviin hetkiin. Nyt on aika kaivaa meidän jokaisen se voitontahto ja yhteenkuuluvaisuuden tunne ja toisiamme kannustaen kääntyä kohti upeaa kevättä.

Nähdään kentällä. Tulkaa osaksi yhtä tiimiä ja yhtä sydäntä!

- Jouni -

Bloggaajan kaikki kirjoitukset

Kevättä ilmassa, matkaa läheltä seuranneen ajatuksia
13.02.2017 06:58 0 Jouni
Tämän viikon blogi tulee staffin ryhmästä, kun joukkueenjohtaja Jouni Salmenjaakko on laittanut taustavoimien edustajana ajatuksiaan esille.
 
Helenankatu 17 - 24240 - SALO - 045 110 2253 - toimisto(a)lpviesti.fi - © LP Viesti