SivukarttaPalaute
 

"Tour de Finland"

Iida 0 8.1.2017, 23:32
Uransa ensimmäisen blogin LP Viestissä kirjoittava Iida Eskonmaa palaa vielä tiistaista lauantaihin kestäneeseen pohjoisen ja keskisen Suomen matkaan. Ja tietysti katse on jo torstain CEV-pelissä.
Päättyneen viikon joukkueemme vietti reissun päällä melkoisen monsterivieraskiertueen merkeissä: viisi päivää, kolme peliä, 27 tuntia bussissa ja yli 2000 kilometriä matkustamista. Vuosi alkoi joukkueellamme parhaalla mahdollisella tavalla, kun mukaan tarttui kolme voittoa ja yhdeksän pistettä sarjataulukkoon.

Reissumme alkoi tiistaina, jolloin matkasimme Virpiniemen Liikuntaopistolle Oulun kupeeseen. Virpiniemessä yövyimme kahdessa mökissä ja keskiviikkona matka jatkui Rovaniemelle. Lappilaiseen tapaan pääsimme matkalla syömään erittäin maukasta poronkäristystä ja ihailemaan hienoja maisemia.

Joukkueemme ei onneksi -30 asteen pakkasia säikähtänyt, vaan mukaan Rovaniemeltä tarttui puhdas 3-0 voitto.

Torstaina oli vuorossa välipäivä peleistä, sen vietimme mm. treenaamalla, shoppailemalla Oulun keskustassa sekä syömällä hyvin. Perjantaina vedettiin perinteiset pelipäivän aamutreenit ja matkattiin Pihtiputaalle, josta mukaan tarttui ansaittu 3-1 voitto.

Perjantaina kaikki pelaajat yöpyivät saman katon alla, joten tunnelmaa ja vilskettä riitti.

Lauantaina joukkueemme esitti jälleen vakuuttavaa peliä hakemalla 3-0 voiton Pieksämäeltä.

Vaikka reissu oli raskas niin henkisesti kuin fyysisesti, niin jokainen pelaaja jaksoi antaa kaikkensa joukkueen eteen viimeistä peliä, ja viimeistä palloa myöten. Se jos joku kasvattaa joukkuehenkeä entisestään ja vie pelaajia eteenpäin. Reissu oli kaikin puolin onnistunut ja huumoria riitti, vaikka sen tasosta en niinkään mene takuuseen...

Tämän vieraskiertueen jälkeen pelaajat saavat hetken hengähtää ja paluu sorvin ääreen tapahtuu tiistaina. Allekirjoittanut palaa maanantaina lomalta takaisin koulun penkille, jossa odottavat taas uudet haasteet.

Tätä blogia kirjoittaessani katseet on käännetty jo tulevaan, ja olemme enemmän kuin valmiit kohtaamaan torstaina CEV-cupin ottelussa HPK:n. Nähdään siis torstaina Salohallilla klo 19.00!

Iida #12

Bloggaajan kaikki kirjoitukset

"Tour de Finland"
08.01.2017 11:32 0 Iida
Uransa ensimmäisen blogin LP Viestissä kirjoittava Iida Eskonmaa palaa vielä tiistaista lauantaihin kestäneeseen pohjoisen ja keskisen Suomen matkaan. Ja tietysti katse on jo torstain CEV-pelissä.
 
Helenankatu 17 - 24240 - SALO - 045 110 2253 - toimisto(a)lpviesti.fi - © LP Viesti