SivukarttaPalaute
 

Vanhan vuoden muistelua ja katsaus tulevaan

Janne 0 2.1.2017, 8:15
Vuoden 2017 ensimmäinen blogisti on samalla tulokas tälle palstalle, LP Viestin 2-valmentaja Janne Harju. Hän on mm. nimennyt näppärällä tavalla joukkueen tiistaina 3.1. alkavan viiden (5) päivän pelireissun!
Kilpailukausi on päässyt kalenterivuotensa puoleen väliin ja on aika hieman tarkastella mennyttä sekä suorittaa pieni tsekkaus alkaneen vuoden ohjelmaan.

LP Viesti on Mestaruusliigassa toisena ja selvittänyt tiensä Suomen cupissa finaaliturnaukseen, lisäksi CEV-cupissa joukkue selvitti tiensä toiselle kierrokselle. Kaikissa näissä väljästi yhdistävänä tekijänä on HPK: sarjassa LP Viesti on toisena hämeenlinnalaisten jälkeen, cupin Final Four pelataan samassa kaupungissa ja eurocupissa seuraava vastustaja on juurikin HPK.

Mestaruusliigassa LP Viesti on pelannut varsin hyvin, joukkue kuitenkin uusiutui melkoisesti kesän aikana. Päävalmentajaa lainatakseni: "Ollaan pelattu sarjassa vain yksi huono ottelu". Tietenkin oman pelin pitää vielä parantua ennen pudotuspelejä ja siihen joukkue jokapäiväisellä tekemisellään pyrkii.

Liigapelit jatkuvat vuonna 2017 heti kovalla vierasrykäisyllä, jossa bussissa istutaan aivan riittävästi. Salo-Rovaniemi-Pihtipudas-Pieksämäki-Salo kiertueelle internet tarjoaa ajoaikaa 23h 30 min sekä kilometrejä vajaat 1900! Kyllä siinä saa pakarat puutumaan ja kuuluisaa huumorintajua tarvitaan... Mutta hei, tätä vartenhan sitä on treenattu, että pelaamaan päästään!

Tietenkin suurimpana kantona kaskessa ovat kotijoukkueet, jotka varmasti haluavat tehdä Tour de Finland -matkastamme mahdollisimman hankalan.

Suomen cupin finaaliturnaus järjestetään Hämeenlinnan hienossa Elenia-Areenassa tammikuun lopulla. Välierässä verkon toiselle puolelle asettuu OrPo, jonka kanssa otteluvoitot Mestaruusliigassa ovat tasan 1-1. Odotettavissa on lauantaina tiukka ja tasaväkinen aamupeli, hereillä täytyy todellakin olla jo aikaisin aamusta, sillä ottelu alkaa jo klo 11.30. Positiivisena asiana tähän mainittakoon, että palautumisaikaa sunnuntain loppuotteluun jää näin enemmän.

CEV-cupin avauskierroksella LP Viesti kukisti kroatialaisen Mladost Zagrebin kahteen kertaan 3-0 ja eteni näin seuraavalle kierrokselle HPK:ta vastaan. Mielenkiintoinen tapaus, että saman maan seurat kohtaavat jo tässä vaiheessa. En tiedä ovatko suomalaisseurat aiemmin samassa tilanteessa olleet, mutta kyllähän kansainvälisiä vastustajia eurocupissa lähdetään hakemaan.

Nyt kuitenkin kävi näin, saadaan ainakin matkustuskuluja ja -aikaa karsittua ja tuttu vastustaja vastaan. Tilanne on kummallekin joka tapauksessa sama. Melkoinen herkkupala lienee kuitenkin tarjolla tämän otteluparin voittajalle, sillä seuraavalla kierroksella vastaan olisi tyrkyllä muuan Pomi Casalmaggiore - viime vuoden Mestarien liigan voittaja. Ainakin allekirjoittaneelle italialaisten tasonmittaus kelpaisi vallan mainiosti!

Kausi on siis varsin hektisessä vaiheessa, pelejä on paljon lyhyellä aikavälillä, eikä aikaa harjoittelulle ole liikaa. Siksi jokainen harjoitus on hurjan tärkeä ja kuitenkin palautumiselle täytyy muistaa antaa riittävästi aikaa. Kun tähän soppaan lisätään mausteeksi vielä matkustamisen tuoma rasitus, on käsissämme varsin mielenkiintoinen keitos. Uskon kuitenkin, että valmennuksemme löytää tähän sopivan rytmityksen ja pelaajien kuntopohja kestää kovankin kuormituksen.

Vuoden vaihtuessa on myös aika toivottaa itse kullekin oikein hyvää uutta vuotta ja toivottaa tutut ja tuntemattomat tervetulleeksi otteluihimme Salohalliin! Lisäksi erityisen lämpimät kiitokset LP Viestin faneille sekä talkoolaisille menneestä vuodesta, jatketaan samaan malliin myös tänä vuonna!

Janne

Bloggaajan kaikki kirjoitukset

Vanhan vuoden muistelua ja katsaus tulevaan
02.01.2017 08:15 0 Janne
Vuoden 2017 ensimmäinen blogisti on samalla tulokas tälle palstalle, LP Viestin 2-valmentaja Janne Harju. Hän on mm. nimennyt näppärällä tavalla joukkueen tiistaina 3.1. alkavan viiden (5) päivän pelireissun!
 
Helenankatu 17 - 24240 - SALO - 045 110 2253 - toimisto(a)lpviesti.fi - © LP Viesti