SivukarttaPalaute
 

Eteenpäin, sanoi Vaari lumessa!

Mira 0 12.1.2016, 18:27
Heippa kaikille!

Ilokseni voin todeta, että jälleen on koittanut meikäläisen vuoro kertoa teille kaikille höpönassukoille hiukan edellisen viikon kohokohdista. Otsikon Vaarista heti tähän alkuun sen verran, että tarkoitukseni ei suinkaan ole viitata sillä isiemme tai äitiemme isistä käytettävään termiin. Eikä varsinkaan termin mieltämään stereotyyppiseen fyysiseen olotilaan, vaan hauskan sanaleikin synnyttämään lempinimeen, jota etenkin koko kansan (no okei..., vähintään Forssan ja Kerimäen) tuntemat sankarit "Anne ja Ellu" käyttävät häikäilemättä allekirjoittaneesta. Ja ihan oikeesti, niin kaupan kassajonossa kuin keskellä treenien vilskettä. Sitä hämmentyneiden katseiden määrää on vaikea sivuuttaa, mutta rakkailla lapsilla on aina ne omat lempinimensä.

Tuosta lumesta on vielä pakko sanoa, että olen erittäin onnellinen sen saapumisesta Saloon ja vielä kunnon pakkasten siivittämänä. Ja vaikka ne pakkasetKAAN eivät itseni lisäksi ole viime aikoina ketään hirveästi naurattanetkaan, on silti ollut huojentavaa nauttia talvesta juuri sellaisena kuin sen täällä Suomessa kuuluu ollakin. Muutamaan otteeseen on myös kaivettu hokkarit varastosta, eivätkä pyöräjumalatkaan ole toistaiseksi (*kopkop) kääntyneet mua vastaan muutamaa läheltä piti -tilannetta lukuun ottamatta.

Viime viikko meni aivan tajutonta tahtia: treenit kulki ja todistettiin jälleen, että ollaan joukkue, jossa asiat tehdään yhdessä, isolla sydämellä. Myös alle 20-vuotiaat nuoret miehet näyttivät koko maailmalle kaapin paikan jääkiekossa. Ja juhlahumujen perään saatiin heti nauttia Suomen lentopallomiesten taisteluista Berliinin olympiakarsintojen merkeissä. Iso hatunnosto, vaikka jatkopaikka käsistä karkasikin. HYVÄ SUOMI!

Viimeisen lomaviikon tittelillä saattoi olla myös napsun verran vaikutusta sattuneeseen pikakelaukseen, mutta nyt yhden päivän jo koulussa istuneena voin todeta että arkeenkin on ihan mukava palata.

Ja arjen teemasta ajatukseni suuntautuvatkin sopivasti tulevaan lauantaihin, jolloin kevätkauden starttiin saamme vieraaksemme LP Kangasalan. Aloitussyöttö nousee ilmaan 17:00, joten be there! Vaari kuittaa! ;)

-Mira #3

Bloggaajan kaikki kirjoitukset

Mieletöntä alkavaa viikkoa täältä rapakon takaa!
07.11.2016 01:13 0 Mira
Viikon blogi tulee tällä kerralla kaukaa Kanadasta, Torontosta, jossa kolme kautta LP Viestissä pelannut hakkuri Mira Hämäläinen tällä hetkellä on.
Eteenpäin, sanoi Vaari lumessa!
12.01.2016 06:27 0 Mira
Viimeisiä viikkoja viedään
09.09.2015 08:52 0 Mira
Tough times don't last - tough teams do
11.01.2015 11:33 0 Mira
Kolme K:ta - Kalenterikuvaukset, Kisakallio, Kaudenalku
22.09.2014 03:08 0 Mira
KUKA MUU MUKA!? NO LPV!! - Finaaleissa tavataan!
17.03.2014 10:17 0 Mira
Myrskyn silmässä
19.11.2013 07:58 0 Mira
 
Helenankatu 17 - 24240 - SALO - 045 110 2253 - toimisto(a)lpviesti.fi - © LP Viesti