SivukarttaPalaute
 

Välierät käyntiin!

Aino 0 16.3.2015, 23:40
Viime viikko alkoi maanantai-iltana ToLen pitämällä pallotreenillä. Harjoitukset koostuivat pääsääntöisesti 6 vs.6 harjoitteista mutta koska kyseessä oli Tomin treenit oli puolustuksella tietenkin oma osuutensa treeneissä.

Tiistai aamuna teimme Gymillä (Gym&Fitness Center) voimatreenin ja illalla oli vuorossa perinteinen peliin valmistava lajitreeni. Tiistain treenipäivän päätti pelipalaveri ja tällä kertaa tarkastelun kohteena oli seuraavan päivän välierävastustajamme WoVo.

Keskiviikko ja tämän kauden ensimmäinen välieräpeli edessä illalla. Aamu alkoi tietenkin lajitreenillä, joka noudatti kauden aikana hyväksi havaittua rutiinia. Päivän ensimmäinen taisto käytiin JUNNUT vs. VANHAT hihapelin merkeissä ja tällä kertaa JUNNUT voittivat ja ottivat näin ensimmäisen voittonsa pleijarisarjassa. Varokaa vanhat PETO ON IRTI! Illalla oli vuorossa ensimmäinen välierä kohtaaminen WoVoa vastaan ja siitä otettiin 3-0 voitto. Hieno aloitus välieräsarjalle! Tästä on hyvä jatkaa kohti viikonlopun pelejä!
Torstaina vietettiin lepopäivää ja ladattiin akkuja viikonlopun Rovaniemen reissua varten.

Perjantaina treenattiin yhdistelmätreenin merkeissä, jossa ensin tehtiin kevyt voimatreeni ja sen jälkeen siirryttiin hallin puolelle lentopallon ja peliin valmistavien harjoitteiden pariin. Tehokkaan treenin jälkeen vuorossa oli vielä pelipalaveri, jossa keskiviikkona hyväksi havaittua taktiikkaa vielä tarkennettiin ja hiottiin. Siitä sitten jokainen pelaaja ehti vielä käydä kotonaan syömässä ja pakkaamassa viimeiset tavarat laukkuun viikonlopun Rovaniemen reissua varten. Junamatka kohti Rovaniemeä alkoi noin noin klo.20.30 Salon rautatieasemalta ja matkan aikana junaa vaihdettiin Turussa sekä Tampereella. Turku-Tampere väli alkoi pimeissä tunnelmissa kun junavaunun valot olivat jostain syystä pois päältä. Suurin osa joukkueesta sai kaiken lisäksi matkan aikana nauttia hyvistä jutuista, joita kanssamatkustajat tarjosivat. Tampere-Rovaniemi välin nukuimme makuuvaunuissa ja näin yö sujui mukavasti ja saimme hiukan levättyä. Kyllähän tuo juna välillä aikamoista kolinaa piti ja heilui puolelta toiselle mutta jokainen sai silti nukuttua ihan riittävästi yön aikana.

Saavuimme Rovaniemen rautatieasemalle lauantai aamuna yhdeksän jälkeen, josta siirryimme suoraan hotellille aamupalalla. Tämän jälkeen vuorossa oli aamutreenit Lapin Urheiluopistolla. Tavoitteena oli saada tuntumaa saliin sekä hyvä fiilis ja meininki päälle. Myös perinteinen hihapeli pelattiin kuten kuvioon kuuluu ja tällä kertaa vanhat veivät voiton. Junnujen vuoro sitten ensi kerralla! Lajin jälkeen oli ruokailu, jonka jälkeen jokaisella oli aikaa rentoutua ja levätä vielä ennen illan peliä. Toinen välieräpeli alkoi klo.17 Lapin Urheiluopistolla. Meidän syöttö toimi ottelussa hyvin eikä WoVo päässyt heidän vastaanottonsa hapuillessa pyörittämään omaa peliään kunnolla. Näin ollen 3-0 voitto meille ja välierävoitot 2-0 meidän eduksi. Hienoa!

Sunnuntai alkoi aamureippailulla, jonka jälkeen oli vuorossa aamupala. Tämän jälkeen pidimme vielä pienen pelipalaverin illan ottelua varten. Suuria muutoksia taktiikkaan ei tehty mutta aina on tietysti asioita joita voidaan tehdä paremmin. Tällä kertaa ennen peliä ei ollutkaan perinteistä aamulajia vaan ulkoilu aurinkoisessa säässä Tuomaksen johdolla. Illalla vuorossa oli kolmas välieräpeli WoVoa vastaan. Peli oli tasaisempi kuin eilen ja WoVo pisti meidät tekemään kunnolla töitä pisteiden eteen. Oma pelimme pysyi hyvin kasassa suurimman osan ajasta ja tästä palkintona 3-1 voitto. Jes! Tästä on hyvä jatkaa kohti ensi viikkoa! Pelin jälkeen ruokailimme vielä hotellilla, jonka jälkeen siirryimme Rovaniemen juna-asemalle ja klo.21.19 kotimatka kohti Saloa sai alkaa. Matkustimme yöjunalla ensin Helsinkiin, josta matka jatkui kohti Saloa maanantai aamuna. Perillä Salossa olimme aamupäivällä ja Rovaniemeltä kotiintuomisina meillä oli kaksi voittoa!

Voitot välieräsarjassa tällä hetkellä meidän eduksemme 3-0. Finaaliin pääsyyn tarvitsee neljä voittoa, joten enää yhtä haetaan mutta sarja on vielä kesken!

Tulkaahan kaikki siis tiistaina Salohalliin klo.18.30. kannustamaan ja seuraamaan kuinka seuraavassa ottelussa käy!

Hallilla nähdään! :)

-Aino

Bloggaajan kaikki kirjoitukset

Välierät käyntiin!
16.03.2015 11:40 0 Aino
Kohti Mestarien liigan kotiavausta
24.11.2014 09:59 0 Aino
Leiritunnelmia Kisakalliosta ja Tanhuvaarasta
25.08.2014 11:26 0 Aino
 
Helenankatu 17 - 24240 - SALO - 045 110 2253 - toimisto(a)lpviesti.fi - © LP Viesti