Vilponen jatkaa LP Viestissä – Iida Eskonmaa liberopaitaan

Vilponen jatkaa LP Viestissä – Iida Eskonmaa liberopaitaanLP Viestin viime kauden paras pistenainen Pauliina Vilponen jatkaa salolaisjoukkueessa myös kaudella 2016-2017. Lisäksi LP Viesti on solminut sopimuksen 20-vuotiaan liberopelaaja Iida Eskonmaan kanssa. Pauliina Vilponen tuli LP Viestin riveihin viime kaudeksi ja oli runkosarjassa joukkueen paras pistenainen tehtyään 351 pistettä. 24-vuotias Vilponen saavutti muun joukkueen tapaan viime kaudella Mestaruusliigan hopeaa ja Suomen cupin mestaruuden. – Odotan ensi kaudelta ensinnäkin mitalin kirkastumista, sillä viime kausi päättyi valtavaan pettymykseen. Uskon myös että tulevalla kaudella joukkue rakentuu yhtenäiseksi ja voitontahtoiseksi. Myös CEV-cupin ottelut tuovat lisämotivaatiota. Henkilökohtaiseksi tasapainottelen jälleen yliopiston ja treenien välillä, mutta opintojen tyyli eroaa viime kaudesta, ”Pake” kertoo. Vilponen on jo ehtinyt treenaamaan pari kertaa joukkueen kanssa tutustuen uuden fysiikkavalmentajan Ville Salmen oppeihin. – Tykkäsin Villen positiivisesta otteesta fysiikkaharjoitteluun ja erilaisesta lähestymistavasta. Uudet harjoitteet ulkona ja kuntosalilla inspiroivat ja niiden avulla uskon kehittyväni paljon fysiikkapuolella. Urheilutoimenjohtaja/päävalmentaja Tomi Lemminkäinen on ymmärrettävän tyytyväinen jatkosopimukseen joukkueen peruskiven kanssa. – Tärkeää saada maajoukkuetason pelaajan kanssa jatkosopimus ja uskon että Pake tulee olemaan ensi kaudella kovempi pelaaja, kun opiskeluissa todennäköisesti vähentyy läsnäolopakko Turussa. Näin hän pystyy samalla enemmän keskittymään harjoitteluun ja varsinkin matkustaminen Salon ja Turun välillä vähenee. – Pauliina on hyvä valmennettava, koska haluaa oppia koko ajan lisää ja pyrkii aina noudattamaan valmentajien ohjeita ja neuvoja. Hän on mitä erinomaisin joukkuepelaaja ja pelaa aina kovalla asenteella ja tunteella, Lemminkäinen ylistää. 21 vuotta kesäkuun alussa täyttävä Iida Eskonmaa on pelannut Mestaruusliigassa kolme kautta, joista viime kaudella ykkösliberona joukkuessaan Wovo Rovaniemessä. Raision Loimussa lentopallon kuusivuotiaana aloittanut Eskonmaa siirtyi Raision Urheilijoiden kanssa LiigaPlokiin, josta hän siirtyi yhden kauden jälkeen Rovaniemelle. Nyt tie käy taas Varsinais-Suomeen. – LP Viestissä pelaaminen on aina ollut itselleni tietynlainen unelma ja olen iloinen että saaimme sopimuksen aikaiseksi. Tavoitteinani ovat tietenkin Suomen mestaruus ja henkilökohtaisella tasolla kehittyminen sekä ehjä kausi. Olen myös valmis tekemään paljon töitä, jotta saan mahdollisimman paljon peliaikaa. Odotan innolla tulevaa kautta ja sen tuomia uusia haasteita, Iida toteaa. Lemminkäinen on tyytyväinen joukkueessa nyt olevaan kahden liigatason liberon kombinaatioon. – Se on tärkeää pelien ja harjoitusten kannalta. Iida pelannut jo muutaman vuoden liigassa ns. ykkösliberona ja nyt tavoitteena on kehittää häntä lisää pelaajana. Uskon, että myös Hiltsun (Hillaelina Hämäläinen) kanssa samassa joukkueessa pelaaminen kehittää Iidaa ja hän saa oppia Hiltsulta. Iidan hankinta on myös tärkeä koska Hiltsulle tulee poissaoloja opiskelujen takia.Pauliina Vilponen Synt. 20.2.1992 Pituus 190 cm Pelipaikka hakkuri 153 liigaottelua 1.liigaottelu 4.10.2009 LiigaEura – Somero 36 maaottelua SM-hopeaa 2012, 2016 SM-pronssia 2011 Suomen Cup 2015 Saksan pronssia 2015 Kauden naisjuniori 2009 Kauden naistulokas 2010 Seurat: -09 Nakkilan Pateri (2-s), 09-10 LiigaEura 10-12 HPK, 12-13 LiigaEura, 13-14 Schwerin (Saksa), 14-15 Wiesbaden (Saksa), 15- LP ViestiIida Eskonmaa Synt. 3.6.1995 Pituus 162 cm Pelipaikka libero 78 liigaottelua 1. liigapttelu: 13.10.2013 LiigaPloki – LP Kangasala Seurat. 02-12 Raision Loimu (jun), 12-13 Raision Urheilijat (1-s), 13-14 LiigaPloki, 14-16 Wovo Rovaniemi.LP Viestin sopimustilanne 19.5.2016 Sopimuspelaajat: Mira Hämäläinen, hakkuri Noora Kosonen, yleispelaaja Anna Czakan, keskitorjuja Nadezhda Gokhshtein, keskitorjuja Pauliina Vilponen, hakkuri Elina Käsnänen (uusi), passari Pilvi Kettunen (uusi), keskitorjuja Hillaelina Hämäläinen (uusi), libero Iida Eskonmaa (uusi), libero Sopimuspelaajat, ulkomaanpykälällä: Lena Lymareva Iida Murto Tilanne auki viime kauden pelaajista: Tatsiana Mysliuchyk Dubravka Rakic Ronja Heikkiniemi Eivät jatka viime kauden joukkueesta: Kaisa Jokinen Sari Tauriainen Outi Immonen Jenni Hiltunen Roosa Koskelo Valmennus/staff: Tomi Lemminkäinen, päävalmentaja Janne Harju, apuvalmentaja Ville Salmi, fysiikkavalmentaja Petri Virtanen, tilastointi

Leave a Reply