Terveiset Kuortaneelta!

Niinkuin otsikosta voi päätellä, en ole paljoa ehtinyt olemaan Salossa viime viikolla. Treenaan Kuortaneen Urheiluopistolla lukion 2. jakson loka-marraskuun vaihteessa Ketteringissä pelattavien PM-kisojen sekä tammikuun EM-karsintojen takia. Osallistun kuitenkin joihinkin meidän omiin peleihimmekin mahdollisuuksien mukaan. Kuortaneella pelaan naisten ykkössarjaa, treenaan muun U17 maajoukkueen kanssa, käyn Kuortaneen lukiota ja asustelen soluasunnossa kahden yleisurheilijatytön ja yhden pesäpalloilijatytön kanssa.

Nooran viime blogitekstiin palatakseni haluaisin kertoa omia tuntemuksiani Saksan reissusta. Minusta koko Wiesbadenin matka oli todella onnistunut. Se oli huikea kokemus näin nuorelle pelaajalle. Puitteet olivat hienot ja peli sujui. Oli mahtavaa päästä näkemään ja testaamaan millä tasolla me olemme kansainvälisesti ja hyvinhän me pärjäsimme.

En oikein pysty kertomaan mitään meidän omista treeneistämme menneeltä viikolta, sillä en ole siellä ollut. Tämän viikon olen kuitenkin taas LP Viestin mukana, koska Kuortaneella on syysloma ja pääsimme viikoksi kotiin.

Odotan innolla 29.10. alkavia PM-kisoja, jonne lähden muun U17 maajoukkueen kanssa. Viime syksynä olimme myös kyseisissä kisoissa Lontoon pohjoispuolella Ketteringissä ja saimme silloin pronssia Norjan ja Tanskan jälkeen. Parannettavaa siis jäi ja voittamaan lähdetään.

Iida #6