Pallon perässä 5300 km

Pallon perässä 5300 km

Moikka!

Kulunutta viikkoa on hyvä pistää pakettiin, kun istuu vielä pimeässä bussissa jossain Hämeen korvessa. Viikko alkoi luonnollisesti maanantaista, jolloin liigajoukkue suuntasi Salosta Helsingin ja Frankfurtin kautta Belgiaan. Tiistaina aamulla jouduimme yllättäen laittamaan rahaa palamaan, jotta pääsimme paikalliselle kuntosalilla karistamaan ”viimeisetkin” matkajumit. Ilmeisesti maalle tyypillisen epäjärjestelmällisyyden takia odotimme illalla hotellin aulassa bussia 45 minuuttia ennen kuin pääsimme illan lajitreeniin. Pelin ulkopuolisista asioista mieleen jäi erittäin maistuva ruoka. Toisaalta kotimaasta jäi kaipaamaan Salohallin tuttua kotiyleisöä, vaikkakin mahtavasti meitä kannustamassa oli ainakin yksi fani.

Valitettavasti Eurocupin pelit jäivät meillä tällä kaudella tähän. Kotimatkalla huolta aiheutti jälleen bussin myöhästyminen, minkä takia aloimme jo katsomaan korvaavia lentoja. Oman lusikkansa soppaan laittoi fysiikkavalmentaja Ville, joka päätti pakata passinsa ruumaan menevään laukkuun. Kuin ihmeen kaupalla ehdimme alkuperäisille lennoille ja paluumatka päättyi Saloon suunnitellusti torstaina illalla.

Eikä tässä vielä kaikki. Perjantai alkoi Akatemia-joukkueen aamutreenillä ja maittavan ruoan jälkeen bussin nokka suuntasi kohti Joensuuta. Matka oli erittäin pitkä ja pimeä ja sen aikana päätin vetää Joensuun yli potentiaalisista opiskelukaupungeista :). Kahdesta pelistä saimme kokoon 5 pistettä mm. mukavan majapaikan ja kello seitsemän alkaneiden aamutreenien avittamina.

Toisen säätytön eli Pilvin kanssa saimme laskettua viikon matkasaldoksi noin 5300 kilometriä. Tulevalla viikolla matkustukset jäävät todennäköisesti vähemmälle, kun pääsemme pelaamaan kotihalliin. Osalla pelaajista syyskauden pelien lukumäärä lähentelee jo neljääkymmentä, joten toivottavasti mahdollisimman moni pääsee kannustamaan meitä vielä muutamaan koitokseen. Sitten tonttulakin voikin painaa syvemmälle päähän.

– Tuuli #9