Palloilua koko kesä ja syksy (ja ainakin seuraavat 177 päivää)!

On ollut taas aika palata ruotuun leppoisan kesän jäljiltä. Tai siis ruodussahan tässä ollaan oltu koko ajan ja kuka väitti, että kesä olisi ollut leppoisa. Meillähän harjoittelu alkoi sitkeimpien osalta jo kesäkuun alussa. Lentopallon saralla etenkin miesten maajoukkue on ollut kesän ajan enemmänkin kuin ruodussa. Se on kesän aikana tahkonnut läpi jo Maailmanliigan ja Euroopan Mestaruus -kisat. No, ehkä meidän kesä olikin aika leppoisa. Tuosta inspiroituneena on meidänkin kuitenkin ollut hyvä lähteä alkaneeseen kauteen tuottamaan lisää iloisia lentopallomuistoja.

Uusi kausi tuo mukanaan luonnollisesti paljon uutta. Sen lisäksi, että LP Viesti on kokenut paljon uusiutumista, on koko kotoinen Mestaruusliiga muutostensa vuoksi mielestäni alkaneella kaudella mielenkiintoisempi kuin pitkään aikaan. Sekä miesten että naisten liigassa nähdään tällä kaudella uusia tuttavuuksia niin joukkueissa, pelaajistossa kuin valmentajistossakin. Naisten liigaan väriä ja säpinää tuovat kaksi virolaisjoukkuetta, pelaajistoon tasoa tuovat ulkomailla pelanneet suomalaisnimet ja valmennus … no sekin on kokenut useissa joukkueissa asetelmien vaihdoksia.

Itse odotan kautta erityisen mielenkiinnolla ja innoissani loukkaantumisen takia pieleen menneen viime kauden takia. Joukkueeseen on tullut mahtavia uusia kasvoja (sekä paluumuuttajia), kokemusta, näkemystä, menoa ja meininkiä, hyvää huumoria (ja huonoa huumoria), asennetta, liikkuvia lanteita, rempseyttä, pituutta (ja kauneutta), nuoruuden intoa, ”GEGEJä” ja kuulemma muuten vaan ”SEGOJA” ja kaikkea mitä 14 pelaajaa (ja staffi) pystyy käsittämään.

Jo lyhyen yhdessäolon jälkeen joukkue on myös ehtinyt kokea monia hätkähdyttäviä hetkiä: kynsien (ja ripsien) katkeamisia, pallovahinkoja ja kyynärpäävahinkoja (myös seinävahinkoja), unohduksia, muistamisia, juoksuja ylämäkeen ja ajoja alamäkeen, totoa ja pitkävetoa (ja muuten vaan hengenvetoa). Joka päivä puheessa toistuvat ainakin: ”Hups!”, ”Millon siitä ilmotettiin?”, ”Oliko se mun vastuulla?”, ”Pitikö se eilen palauttaa?”. Lisäksi ollaan oltu oikeissa ja väärissä paikoissa (oikeisiin ja vääriin aikoihin), säiden armoilla, Valtion Rautateiden armoilla (urheilutoimenjohtajan armoilla), Salohallilla (ja Hollella) sekä enemmän ja vähemmän hollilla. Kaikesta dramatiikasta ollaan kuitenkin tähän mennessä yhdessä selvitty ja siinä sivussa saavutettu useita treenipelivoittoja ja SE-volleyn kunnioitettava hopeasija.

Ja vaikka pelaajia (välillä myös valmentajia) on saanut olla repimässä aika ajoin ties mistä suunnilta, on joukkue pysynyt yhtenäisempänä kuin uskoisi. Tuota yhtenäisyyttä on myös hiottu erinäisissä tapahtumissa, joista ei ole vauhtia ja vaarallisia tilanteita puuttunut. Kaikilla on kuitenkin vielä leukaperät paikallaan ja ollaan siis valmiina kauteen 2011-12. Osoituksena tuosta valmiudesta on jo taululla kuusi sarjapistettä kahdesta ensimmäisestä LML-ottelusta.

Lopuksi vielä vakavasti muistutettakoon itse lentopallon (tai minkä tahansa urheilulajin) yhtenäistävästä vaikutuksesta. Kun uinuva tiikeri taas talven jälkeen nosti päätään ja miesten maajoukkue palasi taistelutantereelle (niin Maailmanliigaan kuin arvokisoihinkin), oli mahtavaa huomata se koko lajin ympärillä pyörivän taistelutahdon nivoutuminen jälleen yhteen. Koko lentopallokansa oli valmiina kannustamaan ja tukemaan joukkuettaan yhä korkeammalle ja yhä parempiin suorituksiin. Toivotaan, että tuo taistelutahto näkyy joukossamme (yhtälailla kentällä kuin sen ulkopuolellakin) myös juuri startanneessa kotoisessa Mestaruusliigassa. Kannustetaan siis toisiamme ja pidetään lajin lippu korkealla!

Siispä Asicsia jalkaan, Siripiriä huuleen ja Mikasaa käteen! Antoisia hetkiä lentopallon parissa!

Sini