Otteluraportti: LP Viesti Akatemia – PuMa

Otteluraportti: LP Viesti Akatemia – PuMa

LP Viesti Akatemia uusi lokakuisen voittonsa naisten 1-sarjassa PuMasta sunnuntaina Salossa. Tiukan taistelupelin eräluvut salolaisille siis 3-1 (25-22, 23-25, 25-22, 25-21).

Päävalmentaja Janne Harju kertoi odottaneensakin tasaista vääntöä, jota siis myös saatiin.

-PuMa osaa olla hankala vastustaja ja olen erittäin tyytyväinen, että saimme kolme sarjapistettä ja näin revittyä eroa alempana oleviin joukkueisiin kuten juuri esimerkiksi PuMaan.

-Itse peliin en ihan täysin ole tyytyväinen, oli nihkeää, joka toisaalta johtui myös vastustajan taistelusta. Olimme kyllä monella osa-alueella parempia, mm. syöttö- vastaanotto oli meillä tänään parempaa.

Ottelun parhaana palkittu Linnea Kuusela onnistui hyvin niin verkolla kuin takakentälläkin. Teija Vuorenmaa teki eniten pisteitä, mutta hänen tehojaan heikensi 10 hyökkäysvirhettä, joista tosin osa oli pahoista paikoista ja osa juuri ratkaisevat sentit kentän ulkopuolella.

-Tänään tykkäsin myös siitä, miten vaihdosta tulleet pelaajat tulivat kentälle. Niin yksittäiset pelaajavaihdot kuin tuplavaihdotkin onnistuivat hyvin ja esimerkiksi Hilma Nikkanen tuli hienosti kentälle helpottamaan vastaanottoa.

Parhaat pistenaiset

LP Viesti Akatemia:
Teija Vuorenmaa 21/+5
Linnea Kuusela 18/+11
Ada Vikstedt 8/+6

Libero Lida Markulan vastaanottoprosentti 50% (16 suoritusta)

PuMa:
Minttu Junno 18/+10
Oona Laurell 14/+5
Sara Aito 11/-7

Libero vastaanottoprosentti Jatta Saarisen 20% (40 suoritusta)