MISSA MA OON?

No, täsä mä olen, Paanasella Iida!

Värikkäiden mutkien jälkeen on tämä järvien ympäröimästä Savonlinnasta lentopallo-oppinsa ja blondi-logiikkansa ammentanut tyttö asettunut puuhellan lämpöön tänne Saloon, lähes meren rannalle. Vaikka kotiutuminen onkin tuntunut hyvältä ja sujunut nopeasti, en silti aio unohtaa omaa murrettani eli «tiäl mie oon ja miun on hyvä olla.«

Salo ja Viestiläiset ovat ottaneet minut lämpimästi kettuillen vastaan. Salo Ja Savonlinna, melkein sama asia Ð molemmat alkavat S-kirjaimella. Salosta vain puuttuu linna ja lörtsyt. Kaupunki on tullut minulle jo tutuksi (tai no tutuksi ja tutuksi). Ihmiset täällä ovat olleet ystävällisiä ja auttavaisia, yhtä humalaista pyöräilijää lukuun ottamatta. Viestiläisten lentopalloperheeseen on ollut helppo kotiutua. Paljon iloisia ja hyväsydämisiä ihmisiä häärii joukkueessa ja sen ympärillä. Täällä tehdään häärimisen lisäksi töitä tosissaan, vakavasti mutta ei vakavalla ilmeellä. Miettikääs tätä: joukkueella on oma vahtimestarikin, joka huolehtii eksyneet lampaat karsinaansa. Siis onhan se SALO-HALLI iso! Varsinkin näin lyhyelle ihmiselle, kun on aiemmin kulkenut pääovelta pukkarille toisten vanavedessä, siellä ryhmän keskellä seuraten joukkuekavereiden verkkatakkien selkämainoksia tai Lapan ja Laakkosen pakaroita. Ei siinä juuri ympärilleen näe. Siis hallissa voi yksin liikkuessaan hyvinkin eksyä. Kunniallista tappijengin edustusta ovat onneksi kanssani jakamassa Rose ja Essi.

Harjoittelu on tuntunut NIIN hyvältä ja treenit ovat olleet NIIN hyviä. Taitavien joukkuetovereiden rinnalla on itsekin päässyt kokemaan onnistumisia. Ja valmentajat… ne vain nauravat… en ymmärrä! Jospa se onkin se syy menestykseen. Hienoa on ollut nähdä Salon laadukasta panostamista junnutoimintaan. Jo tässä vaiheessa ennen kokemattomalta on tuntunut myös fanien innostus; Viroon asti tulivat meitä kannustamaan. 🙂 Niin siistii!

Viime kevät oli minulle raskas. Voisin näin menneen kevään ylioppilaana kuvailla sitä kolmen ällän kevääksi (siis miehän en saanut kolmea ällää…): Loukkaantuminen, Lopettamisaikeet ja Lakki. Stressihän siinä iski. No lakki toteutui kuin toteutuikin, loukkaantumisesta kuntouduin ja lopettamisaikeet haihtuivat, ONNEKSI, taivaan tuuliin Tomin soiton myötä – joku vielä uskoo minuun! En siis voinut kieltäytyä tarjotusta mahdollisuudesta. Nyt, useiden loukkaantumisten värittämien vuosien jälkeen toivon ja odotan eniten ehjää, tervettä kautta. Kuten jo «kastevalassani« vakuutin: «Lupaan antaa kaikkeni Viestille!«. Niiden muiden valakohtien toteuttamisesta en, asiaa mietittyäni, ole niinkään varma vaikka ehjän kauden saisinkin – sorry for you.

Viime viikonloppu vierähti leireillessä Kisakalliossa. Kovien treenien lisäksi pääsimme kokeilemaan jotain aivan uutta (tai ainakin miulle epätuttua eli vierasta) lajia, curlingia. Joukkueiden jako oli selvä, junnut vs. vanhat. Tosin tällä kertaa meidän joukkuetta vahvisti (tai no vahvisti ja vahvisti) Tomi ja Anssi. Mira, Micu, Ella ja Essi jotuivat paikkaamaan meidän Iidojen ja Ronen heittoja, taisi niillä vähän parempi sihti olla, myönnetään. Tomin ja Anssin heitoista en taida mainita mitään… tai no kerrottakoon sen verran että nännit olivat hukassa. Tiukan kisan jälkeen vanhukset veivät voiton, vaikka kuinka handlasin superhyperkierre harjauksen. Vanhukset voittoon johdattanut päävalmentajamme Kari yllätti curling taidoillaan meidät kaikki! Nyt suuntaamme katseemme ensi viikonloppuun, SORV-ELEKTRO turnaukseen. Toivottavasti flunssat on saatu taltutettua ja pääsemme koko joukkueen voimin tarjoamaan hyvää ja viihdyttävää lentopalloa. Tulkaahan kaikki kannustamaan meitä!

Iida «Putki« Paananen #2