Micu loukkaantui harjoituksissa – tauko vähintään kaksi kuukautta

Micu loukkaantui harjoituksissa – tauko vähintään kaksi kuukauttaLP Viestin pelaajarinki koki kovia torstaina: joukkueen avauskokoonpanoon muutaman kerran tällä kaudella paikkansa raivannut keskipelaaja Michaela Madsen loukkaantui lentopalloharjoituksissa. Peleihin tulee taukoa vähintään parisen kuukautta – pahimmassa tapauksessa enemmänkin.Salossa torstai-iltana saadun ensiavun jälkeen Micu oli jatkotutkimuksissa perjantaina Turussa. Salossa otetuissa röntgenkuvissa ei löytynyt luunmurtumia, mutta perjantain ortopedin vastaanotolla selvisi, että vasemmassa polvessa on ainakin sivusidevamma, joka pitää 18-vuotiaan keskipelaajan sivussa kentiltä parisen kuukautta. Polveen hankittiin tuki Sairaala Neosta, Turusta. Polvesta otetaan maanantaina Turussa magneettikuva, jonka tulos voi olla murheellisempi: jos eturistisiteet ovat poikki, edessä on leikkaus ja taukoa peleistä puolisen vuotta. Asia varmistuu ortopedin tutkimuksessa torstaina. Tapaturma sattui normaalissa harjoitustilanteessa: Micu tuli iskulyönnin jälkeen vasen jalka edellä lattiaan, polvi vääntyi ja samalla polvesta kuului rusahdus. Pelaaja vietiin Salon terveyskeskuksen päivystykseen ambulanssilla.Turmassa ei ollut osallisena muita henkilöitä.