Michaela Madsen ensimmäisen kerran LP Viestiä vastaan sunnuntaina

Michaela Madsen ensimmäisen kerran LP Viestiä vastaan sunnuntaina

LP Viestin kauden 2019–20 lentopallon naisten Mestaruusliigan viimeinen runkosarjan kotiottelu pelataan sunnuntaina 23.2.2020 klo 17 Salohallissa ja vastustaja on tuttu niin menneiden vuosien kuin tämän kauden pelien osaltakin, Hämeenlinnan Lentopallokerho.

Tuttu kaksikko ei kuitenkaan nyt pelaa esim. runkosarjan voitosta – ei edes sijoista 1–2, vaan LP Viesti lähtee peliin taulukon sijalta neljä, Hämeenlinna sijalta kuusi. Tästä huolimatta tälläkin pelillä on monella tavalla merkitystä. Sen toteaa myös kotijoukkueen päävalmentaja Tomi Lemminkäinen.

– Tiukka ja tärkeä peli taas odotettavissa. Me taistellaan vielä pääsystä kolmen parhaan joukkoon runkosarjassa ja sitä kautta kotiedusta puolivälieriin. Tärkeät pisteet siis jaossa, muistuttaa torstaina joukkueensa Turkista, viimeisestä Mestarien liigan ottelusta kotiin johdattanut Lemminkäinen.

Michaela Madsen on palannut takaisin Hämeenlinnan kokoonpanoon ja kohtaa entisen joukkueensa tutuksi tulleessa hallissa.

– On hienoa saada Micu jälleen Salohalliin, hienoa, että hän on taas takaisin Mestaruusliigassa, kiittelee Lemminkäinen – vaikka tietääkin keskipelaajan olevan kova vastustaja.

– Me päästään pelaamaan Micua vastaan ja hän pääsee meitä vastaan, sanoo Lemminkäinen.

LP Viesti voitti (ilman Micua pelanneen) HLPK:n kolmisen viikkoa sitten, mutta sille faktalle Lemminkäinen ei anna suurta painoarvoa.

– Se peli oli kuitenkin aika tasainen meidän 3–0 -voitosta huolimatta, pelasimme yhden kevään parhaista peleistä silloin. Hämeenlinna on saanut sen jälkeen Micun mukaansa ja muutenkin kokoonpanolleen lisää yhteistä peliaikaa, muistuttaa salolaisvalmentaja.

Tomi Lemminkäisen mukaan Hämeenlinnalla on sarjan laajin kokoonpano ja se saa tarvittaessa penkiltä avuksi tärkeitä pelaajia.

– Kovasti lähdetään taas haastamaan Hämeenlinnaa ja voitto on tietenkin ainoa tavoite, vakuuttaa Lemminkäinen.

LP Viestin kokoonpano lienee viime peleistä tuttu.

– Ainakaan uusia loukkaantumisia ei ole tullut, totesi Lemminkäinen pari päivää ennen sunnuntaita.

Ennen pyhän peliä Mestaruusliigassa pelataan vielä mm. pelit LP KangasalaLiigaPloki, HämeenlinnaPuijo Wolley, OrPoLiigaPloki, LP-VampulaPuijo Wolley ja JymyVolleyLP Kangasala – niissäkin jaetaan sarjatilanteen kannalta tärkeitä sarjapisteitä.

Runkosarjan kotiotteluiden jälkeen LP Viesti pelaa vielä vierasottelut WoVoa, LiigaPlokia ja LP-Vampulaa vastaan.

Tervetuloa katsomaan ja kannustamaan LP Viesti voittoon!

Otteluisäntänä sunnuntaina: