LP Viestin liigajoukkue alkaa hahmottua – Lemminkäinen jatkaa päävalmentajana

LP Viestin liigajoukkue alkaa hahmottua – Lemminkäinen jatkaa päävalmentajanaPäättyneellä kaudella Suomen Cupin mestaruuden voittanut ja Mestaruusliigassa hopealle sijoittuneen LP Viestin joukkue kaudelle 2016-2017 alkaa muotoutua hyvää vauhtia.Sopimuspelaajia on tällä hetkellä kahdeksan, joista kolme etsii paikkaa ulkomailta. Lisäksi neuvottelut ovat hyvässä vauhdissa usean muun pelaajan kanssa.Päävalmentajana jatkaa kauden lopulla pestiin palannut seuran urheilutoimenjohtaja Tomi Lemminkäinen.Lemminkäisen apuna valmennusjohdon muodostavat apuvalmentajaksi tuleva Janne Harju ja fysiikkavalmentajana aloittava Ville Salmi.1977 syntynyt Janne Harju on toiminut Mestaruusliigassa päävalmentajana LP Kangasalan (2011) ja LP-Vampulan (2014) joukkueissa. Viime kaudella Kaarinassa vaimon ja pienen pojan kanssa asuva Harju toimi Raision Loimun miesten liigajoukkueen apu- ja fysiikkavalmentajana. Harju työskentelee Turun kaupungilla koulunkäynnin ohjaajana sekä Turun seudun urheiluakatemiassa tyttöjen lajivalmentajana.- Todella hyvillä mielin otan tämän uuden haasteen vastaan. LP Viesti on eräänlainen käsite suomalaisessa naislentopallossa, on hienoa päästä osaksi tätä organisaatiota. Toivottavasti pystyn auttamaan joukkuetta omalla panoksellani takaisin kultamitalikantaan, Harju kommentoi.Lemminkäinen antaa arvoa Harjun aiemmalle työlle ja odottaa yhteistyötä kovasti.- Janne on tehnyt tuloksellisesti hyvää työtä päävalmentajana sekä Kangasalla että Vampulassa. Lisäksi muutamat keskustelut tänä keväänä olivat sellaisia, että odotan kovasti yhteistyön alkamista. Uskon Jannesta olevan paljon hyötyä joukkueelle.Ville Salmi – tuttu mies VilppaastaVille Salmi tunnetaan Salon Vilppaan Korisliigajoukkueen fysiikkavalmentajana. Siinäkin tehtävässä edelleen jatkavalla Salmella käynnistyy jo 10. kausi. Lisäksi Salmella on taustaa yleisurheiluvalmennuksesta. Juniorina Salmi saavutti SM-mitaleita niin keihäänheitossa kuin pikajuoksussa.- Kyseessä on mielenkiintoinen pesti, jonka otan innolla vastaan. On aina hienoa päästä työskentelemään motivoituneiden urheilijoiden kanssa. Tärkeimpänä tavoitteena on kehittää pelaajia monipuolisesti ja pitää heidät peli- ja suorituskykyisinä läpi pitkän kauden. Avainasemaan nousevat isot käsitteet: liikkuvuus, hallinta, nopeus, voima ja kestävyys sekä niiden oikeanlainen harjoittaminen sopivassa suhteessa kauden eri vaiheissa.Lemminkäinen löysi läheltä mainion vaihtoehdon, joka pystyi sitoutumaan joukkueeseen.- Fysiikkavalmennukseen etsittiin valmentajaa, joka pystyy sitoutumaan enemmän joukkueeseen ympärivuotisesti.Olen pystynyt näkemään Villen toimintaa jonkun verran vuosien mittaan Vilppaan harjoituksissa ja uskon, että saamme erittäin motivoituneen ja määrätietoisen valmentajan. Vilppaan suunnalta olen kuullut pelkästään positiivista ja samoin ensimmäiset viestit meidän pelaajilta ovat olleet samansuuntaisia, Lemminkäinen kehuu.Elina Käsnänen palaaViime kauden joukkueesta varmuudella jatkavat Noora Kosonen, Anna Czakan, Mira Hämäläinen sekä Nadezhda Gokhshtein. Roosa Koskelo, Lena Lymareva ja Iida Murto hakevat pelipaikkaa ulkomailta sopimuksen näin salliessa.Uutena pelaajana LP Viestiin liittyy passari Elina Käsnänen. Käsnänen on tuttu pelaaja, olihan hän Viestin riveissä jo kaudet 2007-2009. Käsnänen voitti LP Viestissä Suomen mestaruuden 2009 ja kaksi Suomen Cupia (2007, 2008). Viimeksi hän on pelannut liigassa kaudella 2009-2010 Pieksämäki Volleyn riveissä. – Päällimmäisenä fiiliksenä: on mahtavaa palata takaisin liigakentille. Varsinkin LP Viestin kaltaisessa hyvin toimivassaorganisaatiossa, tuttuun valmennukseen ja puitteisiin. Mielenkiinnolla ja suurella innolla odotan tulevaa kautta, hienoa päästä haastamaan itseään lisää lentopallon parissa. Edellinen kausi Liikunnan Riemussa jäi harmittavasti kesken loukkaantumisen vuoksi, joten nyt intoa on varastossa loppukaudenkin edestä. Mukava, että saatiin toimiva paketti kasaan kaikin puolin ja muutto Saloon ja paluu Viestiin mahdollistui, parhaillaan maailmaa kiertelevä Käsnänen kertoo toiselta puolelta maapalloa.. Elina KäsnänenSynt. 15.4.1988Pituus 176 cm110 liigaottelu 2006-2010 (LiigaEura, Salon Viesti, LP Viesti, Pieksämäki Volley)1.liigaottelu 30.9.2006 Pieksämäki Volley – LiigaEuraSM-kulta 2009 LP ViestiSM-pronssia 2008 Salon ViestiSuomen Cup 2007, 2008LP Viestin valmennuskolmikko kaudella 16-17LP Viestin sopimustilanne 10.4.2016Valmennus/staff:Tomi Lemminkäinen, päävalmentajaJanne Harju, apuvalmentajaVille Salmi, fysiikkavalmentajaPetri Virtanen, tilastointiSopimuspelaajat:Mira HämäläinenNoora KosonenAnna CzakanNadezhda GokhshteinElina Käsnänen (uusi)Sopimuspelaajat, ulkomaanpykälällä:Lena LymarevaRoosa KoskeloIida MurtoTilanne auki viime kauden pelaajista:Pauliina VilponenTatsiana MysliuchykDubravka RakicRonja HeikkiniemiEivät jatka viime kauden joukkueesta:Kaisa JokinenSari TauriainenOuti ImmonenJenni Hiltunen

Leave a Reply