LP Viesti – LP-Vampula 3-1, ässiä yhteensä 29

LP Viesti – LP-Vampula 3-1, ässiä yhteensä 29

LP Viesti voitti ässäsyötöt 18-11 ja itse ottelun erin 3-1 LP-Vampulaa vastaan keskiviikkona Salohallissa (25-22, 25-15, 25-22, 23-25). Pelissä syötettiin siis yhteensä 29 ässää, joista peräti yhdeksän lähti kotijoukkueen Iina Andrikopouloun kädestä.

Itse peli oli ailahtelevaa eikä LP Viesti päässyt samalle tasolle kuin edellisessä pelissä Hämeenlinnaa vastaan. Salolaisittain mukavaa oli kuitenkin Viktoriia Tuchasvilin palaaminen joukkueen kokoonpanoon.

-Tänään oli siinä mielessä erilainen LP Viesti kuin aiemmissa harjoitusotteluissa, että kaksi pelaajaa (Andrikopoulou ja Anniek Siebring) erottuivat selkeästi muista pisteiden valossa. Hienoa, että myös Viktoriia Tuchasvili sai pari erää alle ennen kauden alkua, kommentoi päävalmentaja Tomi Lemminkäinen.

-Erien loppuun olen tyytyväinen, varsinkin ensimmäisen ja kolmannen erän lopun pelasimme vahvasti. Neljännessäkin nousimme takaa taistelemaan voitosta.

Perjantaiksi suunniteltu viimeinen harjoitusottelu Hämeenlinnaa vastaan joudutaan perumaan Hämeenlinnan kokoonpano-ongelmien vuoksi. Näin ollen LP Viesti nähdään seuraavan kerran tositoimissa, kun kausi alkaa 3.10. Kuusamossa Pölkky Kuusamoa vastaan. Kauden ensimmäinen kotiottelu on keskiviikkona 7.10. Hämeenlinnan Lentopallokerhoa vastaan.

Parhaat pistenaiset:
Iina Andrikopoulou 26/+14
Anniek Siebring 17/+13
Nea Haatainen 9/+3

Liberot Anna Syrjälä vo 62%, Netta Laaksonen vo 44%