LP Viesti – LiigaPloki, 1. osa 3 – 2: tunteita, taistelua, keltaisia ja punainen kortti

LP Viesti – LiigaPloki, 1. osa 3 – 2: tunteita, taistelua, keltaisia ja punainen kortti

LP Viesti – LiigaPloki 3 – 2 (25-22, 23-25, 25-11, 20-25, 16-14)

LP Viesti ja LiigaPloki järjestivät Salohallin perjantai-iltaan melkoisen jännitysnäytelmän. Ajoittain peli oli molemmin puolin verkkoa hyvin korkeatasoista ja myös kovaa taistelua pisteistä. Kolmannen erän ”sukelluksen” (25-11) jälkeen vieraat tulivat uudelleen peliin mukaan, voittivat neljännen (20-25) johdettuaan sitä kolmannesta pallosta lähtien ja venyttivät pelin viidenteen erään.

Ratkaisuerässä LP Viesti oli alussa vahvempi, johti jo parhaimmillaan 7-3 ja 12-7 sekä vielä 13-11. Ensimmäistä ottelupalloa kotijoukkue pääsi yrittämään lukemissa 14-11, mutta ei onnistunut siinä (14-12) eikä seuraavassakaan (14-13). Kotijoukkueen puolella tunteet kuumenivat niin paljon, että sille tuomittiin pallon potkaisemisesta punainen kortti ja LiigaPloki pääsi tasanumeroihin 14-14.

Kahta seuraavaa palloa LP Viesti ei enää hukannut, kuittasi erän 16-12, ottelun 3-2 ja nousi samalla Mestaruusliigan kärkijoukkueeksi.

LiigaPlokin parhaana palkittu Alex Reid (21/+11) piti peliä tasokkaana ja kovana taisteluna.
– Hyvä, korkeatasoinen peli, jossa molemmilla joukkueilla oli hyvää ja huonoa pelissään. Tässä on vähän play off -tunnelmaa, kun pelataan kaksi peliä peräkkäin ja pelikin on sen näköistä, mietti USA-pelaaja.
– Pystyimme käsittelemään kolmannen erän selvän tappion ja nousimme neljännen erän kautta vielä mukaan peliin, mutta lopussa kotijoukkue oli parempi. Huomenna lauantaina on hiukan helpompi tulla halliin toiseen peliin, paikka on tutumpi, valot ja kaikki muut, mietti Reid.

LP Viestin parhaana palkittu Anna Czakan (19/+18) oli pitkälti samaa mieltä Alex Riedin kanssa.
– Komppaan kaikkea sitä mitä Alex juuri sanoi. On hienoa, että sarjassa on muitakin kovaa pelaavia joukkueita kuin HPK. Meidän pelissä oli paljon hyvää, mutta vastapainoksi myös huonoa. Toisen erän lopussa oltiin ihan paskoja, latasi Anna suorasanaisesti.

Viidennessä erässä Anna Czakan latasi kovalla potkulla pallon vaihtopenkiltä pitkälle salin toiselle puolelle ja sai tempustaan punaisen kortin.
– Se oli tyhmästi tehty, myönsi Anna itsekin.

LiigaPlokin päävalmentaja Jukka Koskinen oli osin tyytyväinen tulokseen.
– Saatiin se mitä tultiin hakemaankin. Alussa jalat tuntuivat jääneen pukukoppiin, mutta sitten saatiin peliä aikaan toisessa ja neljännessä erässä. Play off -tunnelmaa oli monin tavoin, totesi Koskinen.
– Jatkossa meidän pitää saada peli edelleen tasaisemmaksi, ennakoi Koskinen.

LP Viestin päävalmentaja Tomi Lemminkäinen pyöritteli päätään – ainakin kuvaannollisesti.
– Enpä muista runkosarjasta tällaista ottelua, jossa olisi näin kovin taisteltu pisteistä. Odotettu ottelu monin tavoin. Kolmas erä oli meiltä täydellinen erä, virheetön ja muutenkin hyvä. Neljännessä LiigaPloki oli sitten taas parempi. Kaikkiaan oltiin juuri tuon verran parempia kuin loppulukemat osoittavat, tiivisti Lemminkäinen.
– Pahin vaihe meillä oli viidennessä erässä kun teimme kolme syöttövirhettä pahoihin paikkoihin, niistä sanottiinkin pelin jälkeen joukkueelle tiukasti. Kaiken kaikkiaan tarjottiin yleisölle hienoa viihdettä – toivottavasti samaa on tarjolla lauantaina toisessa kohtaamisessa, ennakoi Lemminkäinen.

Tuomarikvartetti sai pelin aikana kritiikkiä niin pelaajilta kuin valmennusportaaltakin.
– Juttelin pelin jälkeen päätuomarin kanssa ja hän myönsi ottaneensa liian löysän linjan käsittelyihin eikä sitä voinut mm. lopun tiukoissa tilanteissa enää muuttaa, kertoi Lemminkäinen.

Molemmat joukkueet saivat keltaiset kortit päätuomari Ari Rinteeltä, lisäksi LP Viesti otti viivytysvaroituksen. Ja Anna Czakanin potku aiheutti punaisen kortin ja pisteen LiigaPlokille.

Pisteet:
LP Viesti: Kertu Laak 22/+13, Anna Czakan 19/+18, Noora Kosonen 18/+4, libero Hillaelina Hämäläisen vastaanotto-% 88% / 17 suoritusta
LiigaPloki: Alex Reid 21/+11, Anastasia Boricheva 15/+11, Meredith Hardy 14/+10, libero Anniina Matalamäen vastaanotto 38% / 40 suoritusta

LähiTapiola -pisteet: 3 p Anna Czakan LP Viesti, 2 p Suzanne Horner LiigaPloki ja 1 p Hillaelina Hämäläinen, LP Viesti

Otteluisäntä Kello- ja kulta Jokisen palkitsemat pelaajat:
LP Viesti: Anna Czakan
LiigaPloki: Alex Reid

Lauantaina 24.2. klo 17.00 LP Viesti – LiigaPloki

Salon Seudun Sanomien nettijuttu tässä linkissä.

Salonjokilaakson nettijuttu tästä linkistä.