LP Viesti Akatemian johto suli neljännessä erässä

LP Viesti Akatemian johto suli neljännessä erässä

Lauantain A-tyttöjen turnauksessa kolme peliä urakoineet salolaiset pukivat sunnuntainakin pelikamat päälle ja matkasivat Huittisiin 1-sarjan otteluun. Kotijoukkue LP-Vampula vei voiton tällä kertaa ollen vahvempi erin 3-1 (21-25, 25-19, 25-14, 26-24).

Ottelun ensimmäinen erä oli LP Viesti Akatemian hyvää peliä, mutta seuraavat kaksi erää vastustaja vei suhteellisen selvästi. Päävalmentaja Janne Harjun mukaan neljäs erä oli täydellisesti salolaisten hallinnassa, joukkueella oli neljä eräpalloakin. Siihen paikkaan iski kuitenkin vastustajan paras syöttäjä, Marika Välimäki, eikä aikalisä tai vaihdotkaan saaneet syöttöputkea katkeamaan. Neljännen erän sulaminen harmittaa luonnollisesti, sillä siinä sen voittamalla olisi sarjataulukkoon napsahtanut vähintään yksi piste.

-Tänään suurimmat erot joukkueiden välillä löytyi yleispelaajaosastolta. Vastustajalla yleispelaajien tehot yhteensä olivat 45/+24, meillä vastaavasti 24/-1. Peliimme vaikutti varmasti myös lauantainen A-tyttöjen turnaus, jossa kaikki Milja Piesasta lukuun ottamatta olivat pelaamassa. Toisaalta myös vastustajalla oli sama tilanne.

Teija Vuorenmaa (16/+4) palkittiin parhaana ja kaikilta meiltä oli ihan ok peli. Pelimme vaan aaltoili Vampulan pelatessa hyvin koko ottelun ajan.

Seuraava 1-sarjan peli on lauantaina 1.2., kun Saloon saapuu sarjakärki HEL Volley. Harjun mukaan joukkueella on viikko aikaa parantaa omaa peliä ja haastaa vastustaja.