LP Viesti Akatemia johti, oli tappiolla, tasoitti – ja lopuksi voitti!

LP Viesti Akatemia ja Raision Urheilijat järjestivät melkoisen jännitysnäytelmän vilkkaan lentopalloviikon päätteeksi sunnuntai-iltana Salohallissa naisten 1-sarjan paikallispelissä. Tehokkaalla peliajallakin mitattuna kaksituntinen peli päättyi lopulta riemukkaasti kotivoittoon 3-2. Jälleen kerran eräpisteet kertovat paljon pelin kulusta: 25-20, 23-25, 15-25, 25-23 ja 15-12.

Vaikka pelissä tehtiin puolin ja toisin paljon virheitäkin (esimerkiksi yhteensä 36 syöttövirhettä ja 26 hyökkäysvirhettä), pelissä oli paljon erinomaisia taistelupalloja, pitkiä palloralleja ja loppuun saakka yrittämistä. Vain kolmas erä oli selvästi voittaneen joukkueen hallintaa, muuten peli oli tasaista.

Avauserä ratkesi kotijoukkueen hienoon erän loppuun: numeroista 18-20 LP Viesti Akatemia käänsi pelin ja erän itselleen 25-20. Yleispelaaja Teija Vuorenmaa aloitteli jo siinä kovaa iltaansa 6 pisteellä.

Toisessa erässä RaisU raapaisi 5-2 -tilanteesta lukemat 5-8:aan ja vaikka Akatemia vielä kävikin johdossa 14-12 ja vielä 23-22, raisiolaiset olivat erässä niukasti parempia.

10-minuuttisen erätauon jälkeen RaisU oli kaikessa parempi ja alusta loppuun niskan päällä.

Neljännessä erässä pelattiin tasaisin numeroin erän loppuvaiheisiin saakka: 9-9, 14-14, 17-17, 21-21. Siinä vaiheessa kotijoukkueen päävalmentaja Janne Harju vaihtoi kentälle yleensä liberona pelaavan Johanna Passin, jonka virheettömällä syöttövuorolla Akatemia kipusi 23-21 -johtoon. Viimeiset pallot kotijoukkue pelasi huolella ja venytti pelin viidenteen erään.

Ratkaisuerää LP Viesti Akatemia hallitsi alussa ratkaisevan tuntuisesti, mutta vieraat kipusivat vielä lukemiin 10-8. Loppu mentiin lähes tasatahtiin ja se riitti kotivoittoon.

Kotijoukkueen parhaana palkittiin huimat lukemat 32/+20 tehtaillut Teija Vuorenmaa, joka ehätti 52 saamansa passin lisäksi huolehtia vastaanotosta 47 prosentin teholla (32 vastaanottoa). Hyökkäystehot komeasti 54%. Palkintoraadilla ei ollut vaikeuksia parhaan valinnassa. Arita Ternava ei päässyt ihan normilukemiinsa (13/+3), mutta teki tärkeissä paikoissa arvokkaita pisteitä.

Vieraiden palkittu pelaaja oli lukemat 16/+12 nakuttanut Tiia-Mari Karjalainen. Pisteissä ykkönen oli vieraista Venla Raitala, 25/+10.

RaisU:n valmentaja Marko Rantanen ei ollut tyytyväinen.

– Ehdottomasti meiltä kauden huonoin peli! Mitään erityistä syytä siihen ei ole, mutta kun ensin syöttö pettää, pettää kaikki muukin. Positiivista voi sanoa keskipelaajien Tuuli Mäki – Tiia-Mari Karjalainen pelistä, tiivisti pettynyt Rantanen.

LP Viesti Akatemian päävalmentaja Janne Harju myhäili makeaa voittoa.

– Joukkue jatkoi samalla iloisella ilmeellä, jota nähtiin jo lauantain tappio-ottelussa Helsingissä. Teija oli tietenkin omassa kastissaan, mahtavat lukemat tilastoihin. Huomattava on myös liberoiden osuus: ennalta tehdyn suunnitelman mukaan Netta Laaksonen aloitti (11 vastaanottoa/64%) ja kolmanteen erään tuli Lida Markula (12 vastaanottoa/58%), heiltä molemmilta hienoa peliä, kiitteli Harju.

Yleisöä tuskastutti etenkin toisessä erässä syöttövirheiden suma.

– Okei, 19 syöttövirhettä ja vastapainoksi 12 ässää, suhde ei ole ihan ok, mutta mikä parasta, viidenteen erään ei yhtään virhettä siihen sarakkeeseen, huomautti Harju.

LP Viesti Akatemia saa nyt viikon harjoitella rauhassa, seuraava peli on viikon kuluttua sunnuntaina (17.11.) klo 17.00 Jyväs-Lentistä vastaan. Verkon toisella puolella silloin mm. ex-viestiläiset Tuuli Kukkonen ja Jenna Laaksonen.

LP Viesti Akatemian parhaana palkittu Teija Vuorenmaa, Noora Mäki sekä ja RaisUn Tiia-Mari Karjalainen.